Oi voi mikä syntinen aivoitus
tämä lieneekin päässäni mulla?
Ja jos sen santarmi tietää sais,
minut pantais kai samaan rullaan!
Siis älkäämme tutkiko tuomiota,
»jotta ei meitä tuomittaisi»,
vaan luokaamme hiukkasen huomiota:
Miten hallitus rauhansa saisi?
Yks konsti ois tietysti hirttääkkin
joku miljoona jatkoksi sarjan,
mut säälihän säätäjän säyseän käy
verikohtaloa tuon karjan.
Siks ehdottaisimme viisaampaa:
Ei ainutta uutta hirteen!
Vaan pankaa ne vanhat roikkumaan
ja yhtykää itkuvirteen!
Näet kaikki jos kaulatut kaivetaan
ylös kurjista kuopistansa,
ja luurangot riukuihin riipustetaan:
Ihan varmasti herääpi kansa!
Kun pääkallot toreilla irvistää…
ja rangot helisevät yössä…
Ja kirkkoja kylkiluut köynnöstää…
ja tehtaita, jotka on työssä:
Niin varmasti, varmasti tepsivi tuo:
ei haluta halpahan joukkoon!
Ja kaikki ne pommit ja potaatit nuo
jää järkejään — romuloukkoon.
Noh niin. En laula ma laajempaan —
Pian tympäännytte kai virteen —
Tulin näitä mä aatelleeksi vaan,
kun seitsemän taas meni hirteen.
(Helsinki, talv. 1908.)