TYÖN ORJILLE.
(Porvarillinen tunnelma murrosvuosilta).
Sinutko unhoittanut oisin — työmies
sinut, mi lakkaamatta otsas hiess'
isäimme maata muokkaat, raadat,
sen korpihongat hirmuisimmat kaadat
ja kivet väännät, raivaat,
ojat kaivat…
Sinutko unhoittanut oisin?
On omatunto mulla arka,
ja sydän kärsii, sydän parka,
ja häpeenpunat nousee poskilleni,
kun muistan, näen, kuinka veljilleni
vuos'satain pitkään onpi pahoin tehty,
vääryyttä tehty —
Sun vihas vastaan herroja ma tiedän
ja raivos myös ja hirmuaikees — siedän,
joskoht' en arvaa ihastella noita,
mut ymmärtää, ah ymmärtää mä koitan…
On sulla syytä vihaas — vainoos ei,
mut järkes viha villitykseen vei
kuin viepi jokaisen, mi kauan
on tuta saanut raateluita rauan
ja tahtoo kostaa, kostaa vaan
raateluksiaan.
On mailma paha. Herruus hallitsee!
ja pappi, laumain sielut villitsee
tuot' uskomahan että niin on pakko
ja ettei tässä auta lakko —
näet Esivalta: se on "jumalalta"
ja lait on laatinunna "pyhä valta",
ja ihminen, mi nousee noita vastaan,
nousee — niin väitetään —- Jumalaa vastaan.
En ole pappein puoltaja ma tässä,
mut valtaa kaikkein pelkään elämässä;
jos roistoja lie paljon ylähällä,
niin itsekkyyttä myös on alahalla,
ja talonpoika sortaa torpanmiestä,
ja toinen köyhä toistaan uhkaa piestä;
näet kaikki itseään vain aattelee
siks toistaan raatelee.
Mut ihmisyys jos saatais sillä lailla
ett' yhtyis kaikki yhdeks valtaa vailla
ja jokaisella oikeus ois sama,
ja sivistys ois kaikkein kannattama:
niin riemumielin tervehdin ma tuota
ja lähden mukaan, vaikk' en luota,
sun mukaas lähden, sorron soturi,
mä — aatteen ritari!
Et mua seuraas kaipaa? — Tiedän sen.
näet heimo mull' on "herrashenkinen",
ja itse "herraks" lienen kasvatettu
ja herrasvaloihin myös vannotettu
Ei siitä riitaa, mutta kuitenkin
mun salli seurata sua sotihin
joukossa jossain — varaväessä
ja auttaa tykkejäsi — vastamäessä,
jos tarvitaan…
noin vaan: jos tarvitaan!