Täällä tahtoisin asua,
täällä pohjoisen perillä,
muodin pahnoja paossa,
riidan riehuista erillä!
Siellä mailmalla masennun,
turhiin tuulihin tuhoun,
pääni-parkani piloan,
aivoni ani repelen.
Siellä sieluni sirotan,
työllä hullulla humallan,
jotten konsana kohoa
oman luontoni oville.
Siellä jouda en jalosti
oman syömeni syvihin,
kuulen kultaisen kuminan
omantuntoni tuvilta,
matka miestä maanittavi,
mies kuulee — ei kumarra.
Täällä korvessa, kodossa,
aate elpyvi eloisa,
oma itseys itävi,
henki herääpi Jumalan
mieron taistoja toruen,
turhuuksia tunnustellen.
Olla täällä mun oloni,
olla ainehet elämän,
toki mies minust' tulisi,
elon soittaja sopuisa?
Täällä etsien eläisin,
en mie liikoja hakisi,
oisin kukka korpimaalla,
oisin otsonen salolla,
sinis aikani eläisin,
kunis kuolema perisi!
KOETTELEMUS.
(Miehelle, joka löytää nuoren vaimonsa kuolleena.
Hiljaa, hiljaa!
Nyt puhukoon vain Jumala!
Nyt ei enää ihmisvoima auta,
Ei järki eikä katumukset,
Ei itku eikä huokaukset,
Ei uuden elon päätös, siunaukset —
Kaiken katkaissut on hauta.
Hiljaa, hiljaa!
Hirmuinen on leikki lemmen.
Lahjomaton onpi kosto luonnon,
Silloin, kun sit' onpi loukattuna,
Silloin, kun sit' ei oo seurattuna —
Ihmisparat, milloin, milloin
Viisahiksi, vakaviksi käytte,
Milloin?
Hiljaa, hiljaa!
Kyllä oikeus löytyy kerran,
Sit' tunnemme vain vähän verran,
Rikos kärsimykset tuottaa,
Emme suinkaan suotta
Vedä surun nuottaa —
Kaikki tahdosta on Elon Herran.
Pistin rinnassasi mies,
Katso kuolemata silmiin!
Anna raastaa, anna raastaa hirmusurun!
Tyydy, jos saat edes murun
Elämäsi kukkaishaavehista —
Silloin vasta olet miesten mies…