Järven rannalla humisee tuo käkkyrälatva mänty — Niinpä se minunkin sieluni elämän tuulissa vääntyy…
Kun minä ajattelen lapsuuttain,
suru minut aivan täyttää:
Moni on lapsena lupaava,
mut miehenä murtuvan näyttää.
Voi miksi kiville kitumaan sen männyn kohtalo määrää? Jos kankaalle oisi se kasvanut — ei oisi se vääntynyt väärään
34
Läksin ma aamulla vuoteeltani —
Syksy oli tullut mun maatessani.
Suuntasin kulkuni tuttuhun tarhaan —
Myrsky oli kaatanut tuomipuuni parhaan.
Kukat oli poissa ja nurmi oli kuollut,
Tuuli oli koivuni paljaiksi nuollut.
Otin minä käteheni lehtysen pienen:
Lehtynen mätänevä itsekkin lienen!
Vavisten vaelsin ma polkua pitkin —
Syntini syksyä sisässäni itkin.
35