Kellojen soidessa.
(Helsingissä).
Murheen kellot,
Mustat kellot
Hiljallensa soittelee,
Illan tullen
Äänen mullen
Tuuli kaukaa kantelee.
Haavoissansa
Vuoteellansa
Makaa äiti Suomenmaa,
Voiko kukaan
Äiti rukan
Tainnoksistaan toinnuttaa?
Tuokaa tänne
Voiman yrtit,
Vettä raikast' antakaa!
Äitiänne
Kuolon myrtit
Vielä ei saa kaunistaa!
Murheen kellot,
Mustat keitot,
Vaijetkaa, jo vaijetkaa!
Äiti elää,
Äiti herää,
Katsokaa: hän virkoaa!
Laulajan tervehdys.
(Suurlähetystön talonpojille heidän kokoontuessaan Helsinkiin 12 p. maalisk. 1899. — Runo, lausuttu ylioppilastaloIla.)
Terve teille Suomen miehet, laajan korven lakkipäät!
Sarkatakit, karhotukat, ruskosilmät, älykkäät,
Terve teille tultuanne Suomen kylään suurimpaan
Asioilla ainoisilla eestä armaan isänmaan!
Kun ma teihin katson, katson — riemu syttyy rintahan.
Enpä noita, arvelen ma, möisi kullan hintahan:
Sydän suora, miehen mieli, järki jäykkä niinkuin jää,
Koura kova, katse karski, rinta — kahta kyynärää!