Ja sydämmin syvästi suruisin
Hän katseensa vainaihin heitti,
Ja kätösin hellin ja pehmoisin
Hän siveli koriseviin rintoihin —
Ja ne siivin valkoisin peitti.
Ja hän lepäsi siinä ja rukoili,
Ken ymmärsi rukoustansa?
Yön usmat ne raakoina aaltoili,
Maan huokaus ääniä huuhuili: —
Oi pelastaos Pohjolan kansa!
Mut koskapa öisestä murheestaan
Taas auersi armias aamu,
Ja uhkasi piiritys pauhullaan —
Niin kuule kuin linnasta kuiskaillaan:
Nous muurilla valkea haamu.
Ja haamun sen lempeän nähdessään
Käsi karkaajan hervahtaapi,
Ja surman nuolta jo tähdätessään
Lyö rintoihinsa se verissään
Ja taapäin horjahtaapi…!
Mistä kulkee Pohjan lasten polku?
Mistä kulkee Pohjan lasten polku,
Miss' on rastit kovan onnen kansan?
Tuosta kulkee Pohjan lasten polku,
Tuoss' on rastit kovan onnen kansan:
Polkuna on Pontevuus ja Tahto,
Rastina on Rakkaus ja Usko,
Suunnan neuvoo Toivo ynnä Totuus!
Elokuulla.
Kupaat Kiannan järvellä käyvät korkealla, murheellisna murtuvat rannan kuusten alla. Rannan kuuset tohisee, huokaa petäjäiset, karikoissa ärjyin soi aallot vaahtopäiset.
Lokki luodon liepeiltä lentää suipposiipi, kirkuu nälkää, ilmahan vastatuulta kiipii. Pilvet kiirii pimeät, vyöryy voimakkaina, eespäin avaruuksissa tuuli noita painaa…
Kenpä Niskanseljällä valkopurjein kiitää, myrskylinnun lailla myös vettä viistäin liitää? — Poika hurja, avopää, Poika pohjalainen, luonnon raivon lempijä, tuulen tuttavainen!