Tämä tuoli tehty onpi
Suomen korven puusta —
Tämä laulu laulettu
On Pohjan pojan suusta.
Kiiku tuoli, liiku hiljaa,
Keinu kepeästi,
Muisto elää — muiston kannel
Soipi heleästi!
Vielä huokuu Ilkan henki…
Vielä huokuu Ilkan henki salomailla Pohjanmaan, Vielä vierii Vesainenkin veressämme toisinaan, Vielä täältä sota soi, kiehuu, kuohuu, kullervoi!
Vielä linnaleirin painot
raskahasti muistetaan,
Nuijasodan verivainot
vielä nekin tunnetaan,
Vielä eistä vapauden
töytäis rajaryskeesen!
Viel, — jos huovit Fleming marskin
haudoistansa karkoais,
Viel, jos alta ikeen karskin
Pohjan rahvas huokoais:
Vielä, vieköön, Ilkankin
nousee pää — vaikk' katkeskin!…
Mut ei enää nuijat puiset
Heilu, eikä kirvehet,
Vaikka miesten nyrkit luiset
vielä kutkuu entiset —
Muistot hurmekapinain
opiks on nyt heille vain.
Niinkuin ukkonen, mi kaukaa pilvissänsä jyristää, salaa yössä salamoitsee, tantereita täristää… Niin myös poijat Pohjanmaan tulta kantaa rinnoissaan!
— Oikein veikot, sep' on oikein:
näinpä kuiten taistellaan,
Näinpä surunmalja haikein
miesnä vasta maistellaan,
Tavat vanhat — kuolkoot vaan,
voima olkoon ennallaan! —
Vielä huokuu Ilkan henki salomailla Pohjanmaan, Vielä vierii Vesainenkin veressämme toisinaan, Vielä täällä sota soi, kiehuu, kuohuu, kullervoi!