Ja ukset ne ulvoo, saranat ne soi,
Yhä uusia sisähän saapuu,
Ja toisilla paita on punainen toi,
Ja toisilla munkin kaapu…
"Taas olemme verkkoja heitelleet
Ja ne verkot ne vertoja kestää —
Ja murhatut olemme me peitelleet
Ja pyydämme veremme pestä!"
Näin kertoi se kaikista kamalin:
Ilon ulvahdus käy läpi linnan,
Ja itse pääpiru lukevi
Sen kourahan korvaushinnan…
Ne nuuskivat katujen nurkissa,
Ne kärkkyvät konnien kieltä,
Ne töytäävät tummissa turkissaan
Ja koppovat kulkijat tieltä…
Daavid.
Tuo Daavid muinen kivellä löi otsaan Goljatin,
Vaikk' olikin mies piskuisin riveissä Israelin
Ja Goljat kaatui korahtain ja pyörtyi iskustaan,
Ja jättiläistä hirmuista riens Daavid tappamaan.
Ja Daavid tappoi Goljatin ja leikkas julman pään
Ja vainolaisen edessä sen nosti käsillään
Mut vainolainen vavisten läks hurjaan'pakohon:
"Se poika ei oo ihminen — se jumalista on!"
Ja nuorukaisen ympäröi nyt parvi Israelin
Ja riemuellen huuteli: "oi terve uljahin!"
Mut Daavidi hän lausui noin polvilleen langeten:
"Hän pilkkas meidän Jumalaa, siks tapoin koiran sen!"
— Oi jospa lailla Israelin myös meidän heimo lois
Helmoistaan hengen sankarin, sen lingota noin vois
Kun astuu vainon hirviö ja sille huutelee
Ja lailla kolkon Goljatin sen Herraa herjailee!
Laulu Suuresta Lännestä.