Virran viheriällä rannalla
Tuolla kaukana Amerikassa
Me istuimme palmujen juurella
Kotimaatamme muistelemassa.
Koska päivä läntehen laskeutui
Ja veripunaisna hohti,
Niin mielemme kaihoten kohoutui
Noita Pohjolan seutuja kohti:
"Tämä palmu se oisi niin vihanta,
Tämä virta se oisi niin vilpas,
Mut ihanampi, oi syntymämaa,
Oli mulle utuinen sun iltas!
Oi toisin sieltä ne metsät soi,
Oi toisin tuomet ne tuoksui,
Ah armaammin aallot siell' ailakoi,
Ja visersi virtojen juoksu!
Ja toinenpa siell' oli totuuskin,
Ja toinenpa toimien laatu,
Ja suurempi kuiten sen rikkauskin,
Jos lie sitä niukemmin saatu!
Nyt täällä mun käteni työskentelee
Ja ruumis saa runsasta ruokaa —
Mut siellä mun sieluni vaeltelee
Ja Suomeen mun henkeni huokaa!"
Virran viheriällä rannalla
Tuolla kaukana Amerikassa
Näin istuimme palmujen juurella
Tätä laulua laulelemassa.
Loppuruno.
Kun muut kävi patsaita paljahin päin sekä uhraili seppeleitä, minä myöskin sen kaiken kaunihin näin ja riemuten seurasin heitä. Minä kuulin sen laulujen laajan vuon lain-leijonan jalkojen alla, minä tunsin sen leimuvan lämmön — tuon, jota ryöstä ei ryskävin halla!
Mut mullapa ruusua ollunna ei, ei liljoja, laakerivöitä — mun polkuni pois sydänkorpihin vei, miss' itkin vain itseni öitä… Toki toinnuin: "enköhän minäkin vois maan murheissa korttani kantaa, jos vaikka se vainen halpakin ois — kun vain sen lemmessä antaa?"