Niinkuin ei mitään olisi tapahtunut — ja niinkuin ei ollutkaan!
Saman päivän iltana Fjalar Berg hilpeästi ajeli moottorivenheellään ympäri Rämsänjärven lauvantaityveniä rantoja ja oli hänellä moottorissaan kuusi naisihmistä: diakonissa Roos, postineiti Strömberg, pastorintytär Pulmu Pallukka, apteekkarin Iines, kauppias Partasen kaunis Katri ynnä kansakoulunopettajan vaimon sisar Siviä Kuikkanen.
Naisten kanssa ei toki tarvinnut riitaantua niinkuin tuon lakitekopyhän nimismies Pykälän kanssa!
Nämät nuoret maalaisneitsyet eivät koskaan panneet vastaan, ehdottipa heille mitä hyvänsä, sanoipa heille mitä tahansa — he hymyilivät aina niin kiitollisesti metsäherra Bergille, joka oli niin huomaavainen ja kohtelias, niin hienosti sivistynyt ja elegantti, noobeli ja intressantti. Olipa apteekkarin Iineksen ja pastorin Pulmun välillä kerran kesäisenä yönä vinttikamarissa noussut kova kiista siitä, oliko Fjalar Bergiä myös pidettävä intelligenttinä vai spirituellina. Iines oli hampaita kiristellen väittänyt että Fjalar oli intelligentti niinkuin yleensä forstmestarit hänen tietojensa mukaan, vaan Pulmu oli lettiänsä huiskauttaen nimittänyt yhteistä ystävää spirituelliksi. Siihen oli Iines puolestaan huomauttanut ettei spirituelli käsite laisinkaan kuulunut ihmisiin, sillä hän muisteli nähneensä saman tai ainakin samantapaisen latinaisen otsakkeen isänsä apteekkipurkkien päällä alhaalla. Tyttöjen riidan oli seuraavana aamuna ratkaissut postineiti Strömberg, joka oli vakuuttanut että herra Berg oli yhtähaavaa sekä intelligentti että spirituelli sekä lisäksi vielä suuri filantrooppi.
Filantrooppi! Kas se miellytti tyttöjä kaikista enimmin, sillä kumpikin vaistosi siinä jotakin yhtä viehkeätä kuin ruukkukukassa, jonka nimi oli Heliotrooppi. Niin soveltuivat siis kaikki kauniit nimitykset ihmeellisesti Fjalar Bergiin, kavaljeeriin ja gentlemanniin, trubaduuriin ja ritariin.
Nyt istuivat neitoset iloisesti irvistäen ilta-auringon kultaamassa moottorissa molemmin puolin metsäherraa, joka erityisesti tänä päivänä ei ollut tahtonut miestoveria matkaansa — miehet olivat väliin niin… tråkiga! Bismarck, Glory ja Bonde olivat kyllä matkassa ja vastasivat metsäherrankin mielestä hyvin kolmea rämsänrantalaista kavaljeeria.
Seurueen keskustelu kävi enimäkseen ruotsiksi, sillä eivät kauppiaan tyttö eikä Siviä Kuikkanen siitä olleet millänsäkään, vaikka eivät monta sanaa ymmärtäneetkään. Oli niin ihmeen hauskaa aina olla metsäherra Bergin seurassa, katsoa hänen valonhohtaviin silmiinsä, kuunnella hänen äänensä kummallista sointua, nähdä hänen rentoja, herrahtavia liikkeitään ja sielussaan kuvitella, kuvitella — sitä nuorta kreiviä, joka kansanlaulussa astui laivasta viheriäiselle maalle ja kesäiltana "tuli minua kihlaamaan".
"Oh, onnellinen, joka…?"
"Ai keneenkä se lopulta…?"
"Mutta kuinka hän onkaan sööti!" Näin ajattelivat tytöt, vaikka salasivat visusti tunteensa ja haaveensa ja nauttivat rauhallisen odotuksen epämääräisestä sulosta.