— Nytkö vasta sen huomaatte? vastaa nuorimies.
— Mutta se ei ole hyvä että sellainen olette, — arvostelee Nirvana.
— Mutta sanokaa, miksi juuri eilen tuon havainnon teitte?
— Sanon sitten kun te ensin sanotte, miksi muka olette syyllinen minun edessäni?
— Kas kuinka te kaiken muistatte. Sanon sen joskus toiste, lupaan.
Halveksin itseäni… puheli nuorimies.
— Tekö muka itseänne halveksitte?! En usko että teillä on syitä itseänne halveksia. Te vain suurentelette.
— En suurentele.
— En usko! väittää myös Nirvana, lempeäntutkiva nainen.
— Kuulkaa! kuiskaa Solmu Sortimo: — jos sen sanoisin, niin katseenne minua kohtaan muuttuisi… ehkä en silloin tässä näin istuisikaan… ettekä te kanssani näin leikkien keskusteleisi…
— Älkää puhuko joutavia…