— Heh, heh. No se tuo Epra osoaa…
Toisessa pirtissä pakistiin näinikään:
— Kyllähän se pännämiehillä passoaa punaviivoja vejellä joka raamin nurkkaan, vaan erittäin se on semmoisilla, jotka alvariinsa ovat vain mehtäkirvestä ja sontalapiota koprissaan heilutelleet. Ei taija liitupännä monen ukon känsissä putoamatta pysyä ja arvannevatko nuo akatkaan puumerkkiänsä piirustaa, kun ikänsä kaiken ovat lehmän nännejä kopeloineet…
— Tahallaan ne herrat sen toki niin ovat tällänneetkin jotta ei tyhmempi-sorttinen ihminen piirustuksissa pärjeäisi. Eihän se mitä oikeata eänestämistä ouk että vain punapännällä hissukseen raaputellaan? Vaan kun oisi laki semmoinen että itekuhi saisi eänensä puolesta isosti karjaista jotta "sitä ja sitä minä Matti tai Tuomas tahon ja tarvihen", niin siinä ei pahasti sattuisi erreyksiäkään. — Se on se uusi vaalilaki niin mutkikas ja metkuinen kuin esivallan peräsuoli!
— Hehhehheh! Niinpä taitaa olla…
Kolmannessa mökissä ukko tuumaili eukolleen:
— Se on sen punaisen viivan veto — kuulostaa — justiin niinkuin Ristuksen veriviinan ryypäntä herranehtoollisessa. Siinä saattaa sielunsa päälle vetäistä kavotuksen ja iankaikkiset kuolemat. Vaan kekä kohalleen osunee ja täyvellä järellä ja oikeassa mielentämmingissä viivan jutkauttaa, niin sille se autuuveksi ja elinonneksi kopeutuu.
— Tohtineeko häntä sitten reistatakaan? epäili akka.
— Reistata pitää! vakaili ukko: — Jos sattuisi hyvinni lykästämään…
— Mistä heitä punaisia pänniä niin rapiasti piisannee? tuumailtiin neljännessä paikassa. — Että joka miehen käteen ja joka ämmän sormien koloon?