Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
PYHÄ VIHA
Romaani
Kirj.
ILMARI KIANTO
Helsingissä, Vihtori Kosonen, kustantaja, 1908.
"Voi teitä, te Phariseukset! jotka rakastatte ylimmäisiä istuimia synagogissa ja tervehdyksiä turulla. Voi teitä, te kirjanoppineet ja Phariseukset, te ulkokullatut, sillä te olette niinkuin peitetyt haudat, joiden päällä ihmiset tietämättä käyvät!"
POHJAMUDAT.
Kaukana kolkossa korpimaassa, itkettävän-ikävien, soiluvien soiden ja pikkuvaltavien, mustansinertävien ylänteiden karkeissa helmoissa nukkuu ammoisista ajoin Kurjalan avara pitäjä, Suomen surunkuuluisa korvenkukka.
Ei kuulu sinne suurmailman edistyshumina, ei särje siellä konsanaan korvia valtion rautaisten syöttiläsorhien kimakka hirnunta, ei kiljahtele sen syvillä vesillä yhtiöiden höyrylaiva, eikä sen harvalukuisilla keskitekoisilla maanteillä liioin ritaja edes kärrynpyörä. Ryteikkö korpi siellä vain ikuista huminaansa veisaa ja suurten selkosten pienillä lehmänpoluilla viheltelee metsän nelijalkainen kuningas — karhu, jota vanha kansa ikäänkuin ihmeitätekevää jumalaa pelkää ja aivankuin pahaa henkeä palvelee, rohkenematta petoa oikealla nimellään nimittää. Mustat aallot sen lukuisilla järvillä murisevat yksitotisia joikujaan, joissa ikäänkuin kohajaa hämäriä tarinoita kalastajalappalaisten kaukaisilta ajoilta, mutta joskus tätä vesien yksitoikkoisuutta vilkastuttaa tavattoman pitkän venheen harvatahtinen aironloiske ja tervajätkän synkeä kirous vastatuulta kiskoessaan peninkulmaisilla taipaleilla. Karirikkaiden, orjantappura-rantaisten koskien ikuinen pauhu suopi sekin vain raskasta mielenvaihtelua sille, joka Kurjalan pitkiä jokia myöten alas jonnekkin matkustelee. Samankaltaisen melankoolisen vaihdenäyn tarjoovat metsien vaeltajalle erämaan sadat pienet lammet, jotka kuni suuret, mustankiiluvat aaveensilmät tuijottavat ruostekeltaisten rämeiden keskessä ja joiden rautapohjainen syvyys upottaa jokaisen, sekä onkimiehen että laidunelukan, joka kesänhelteessä niihin kaahlailemaan uskaltaa.