— Se se oli, justiin se sama! vakuutti muori.
— Älkää viitsikö! huudahti nyt vieras. — Kyllä se perkele ainakin tässä talossa taisi olla teidän omissa hameissanne. Nimismies minulle jutteli —.
— Vai jutteli valtesherra, — tarttui isäntä. — Mitä tuo jutteli?
— Että oli tässä pirtissänne pahansisuinen nainen, huonemiehiä, jolla oli viekkaus mielessä. Rupesi pelaamaan paholaista, jotta saisi pelotetuksi toiset pois koko kartanosta saadakseen itse…
— Ka niine, niin on asia! myönsi nyt isäntä. — Mitäpä hänestä peittelemään.
— Mutta muori yhä uskoo? ivaili papinpoika.
— Uskoo minkä uskoo. Uskollaan kukin autuaaksi tulee. Uskoi se tuo Severikin mennä talvena. Kävi toki pappiakin pyytämässä, vaan ei pappikaan uskaltanut…
— Ketä pappia sitä käytiin pyytämässä? uteli vieras.
— Ka sitäpä pastoria, Möhköstä. Sehän se on meijän kylän napapappi…
— Vai ei uskaltanut? sanaili vieras.