— Ja saa nyt maisteri rauhassa ajella kotiinsa, — arveli konstaapeli omituisesti välähtelevin silmin ja nykäsi hevosensa menemään.
Reino Frommerus oli konstaapelin silmäin välähdyksestä lukevinaan että mies yhtähyvin olisi suonut hänelle rauhattomankin kotiinajelun. Jos nimismies olisi sattunut olemaan toista maata, niin konstaapeli empimättä olisi totellut päinvastaisiakin komennuksia. Oli jo kerran oireita sinnepäin näkynytkin, mutta nimismies oli erottamisen uhalla kieltänyt kaiken kalastelemisen bobrikoffilaisen virkavallan sameissa vesissä. Onni tosin että nimismies itse asennoi siksi kaukana kuvernööristään ettei tuon nousukasherran kotkankynnet tähän pitäjään asti ulottuneet. Konstaapelin ja maapoliisien siis täytyi totella perustuslaillisiakin käskyjä, jos halusivat elää nimismiehen suosiossa.
Reino Frommerus, erottuaan konstaapelista ajoi suoraan opettaja Limaskaisen luo. Tämä oli parhaillaan tunnilla, joka jostakin syystä oli lykkäytynyt tavallista myöhempään. Maisteri Frommerus hiipi voimistelusaliin ja, istuutuen rikkinäiselle höyläystelineelle, päätti odottaa oppitunnin loppumista. Ohuen lautaoven läpi saattoi hän selvästi erottaa, kuinka nuori opettaja siellä parhaillaan opetti raamatunhistoriaa lapsille.
— Mikä sen vuoren nimi oli, jolle Mooses kiipesi? kuuli hän opettajan kysyvän.
— Siinain vuori, vastasi kimakka ääni.
— Kuka Mooseksen sinne käski nousta? kysyi taas opettaja.
— Herra! vastasi vielä kimeämpi ääni.
— Mikä herra?
— Jumala!
— Niinpä tietenkin. Ja mitä varten? tutki opettaja.