"On sentään sääli että niin sievä ja puhdas tyttö jääpi virkaherrain huvittelun esineeksi!" arvosteli hän itsekseen. Hän oli jo ehtinyt kuulla kaikenmoisista kohteliaisuuksista, joita neiti Winterbergiä kohtaan oli osoittanut vuoroin metsäherra, vuoroin vanha maanmittari, vuoroin juoppo kunnankirjuri, vieläpä pappi Möhkönenkin. Se sellainen erikoinen huomaavaisuus, vaikka kantoikin viattomuuden leimaa, sisälsi Reino Frommeruksen mielestä jotakin iljettävää, jotakin epäoikeutettua.
"Ja inhoittavaa se todella onkin, kun sitä rehellisesti tutkii; se on sitä seuraelämämme salaista masturbatsioonia!" varmisteli hän järjessään. "Nuo maalaisavioherrat, joilla ei ole riittävästi henkisiä, yliarkipäiväisiä harrastuksia, eivät saa tarpeekseen omista vaimoistaan, ja sentähden vain he pyrkivät kädenkosketuksiin ja silmäinpyyntiin ja avuntarjouksiin, kun eteen sattuu tuoreita naisia, jotka sivistysasteeltaan suinkin voidaan heidän ilmapiiriinsä lukea. Kaiken ilmenevän ystävällisyyden takana piilee jonkunlainen rikosromantillinen haave."
Mitä jos hän, naimaton Reino Frommerus, tällä kertaa astahtaisi väliin ja tekisi lopun tuosta maalaisavioherrain kaunistellusta itsesaastutuksesta, repisi heidän ennakolta-suunnitteleman huviohjelmansa säpäleiksi?
Hän sen voi, jos tahtoo! Hänessä piilee siveellinen suuttumus kaikkea väärinkäytöstä vastaan ihmisten kesken, koskekoon se sitten uskontoa, politiikkaa tai seuratapoja…
Näin hän uhmasi vapaassa nuorenmiehen mielessään, joka ei mitään pelkää. Ja siihen uhmaan hän ryhtyi.
Oli päätetty toimeenpanna varhainen hankiaisretki neiti Winterbergin kunniaksi.
Reino Frommerus nousi ylös kello 5, valjasti pikaisesti poronsa ja ajoi täysissä tamineissa kylää kohti. Hän helisti porokellolla hereille neiti Winterbergin ja sai tämän ensimmäisenä kelkkaansa ennenkuin kylän herrat ehtivät kokoontumispaikkaan toisine poroineen. Huimaa vauhtia lennätti papinpoika alas järven hangelle. Häntä huvitti hilpeästi että kylänherrat ajoivat ja hiihtivät hänen kintereillään väijyen pienintäkin tilaisuutta olemaan kohteliaita. Aamu oli huhtikuun ihanin. Koko taivas loisti sineä ja avaruutta, ilma läpikuulsi kuin kristalli ja valkoiset lakeudet välkkyilivät ihmeellisessä lumi raikkaudessa. Keväthangen ja havukorven tuoksu levisi kuin jumalainen henki yli Kurjalan järvimaisemain.
— Ensi kertaa siis porolla?
— Ensi kertaa!
— Miltäs tuntuu?