Mutta seuraavan päivän iltana näki Reino Frommerus siskonsa Miilin pappilan Pollella tuovan sitä vierasta neitiä kartanoon.

— Reino! muuta, kultapoika, parempi takki päällesi! huusi ruustinna salin ovelta, kiiruhtaen vastaan etehiseen.

Mutta kultapoika ei muuttanut. Häntä hermostutti että tehtiin juttu joutavista. Parahiksi, jos olisi painautunut metsän peittoon poroansa kuulostamaan, sääkin kun jo näkyi seijastuvan. Vaan poistuminen olisi näyttänyt pakoonmenolta.

Hänen oli pakko astua saliin, ja Miili sisko hänet esitteli:

— Neiti Winterberg!

— Veljeni…

Seurasi kotvan äänettömyys. Reino ei pyrkinyt ensimmäisenä pakinoihin, istahtihan vain pieksunvarsiaan oikoen keinutuoliin ja alkoi keinahdella antaen toisten pitää seuraa nuorelle neidille sekä vastaanottaen äidiltään nuhtelevan katseen, koska ei ollut vaihtanut sarkaista, kulunutta porotakkiaan. Kun Miili sisko hetkenpäästä meni käyttämään vierasta neitiä omassa vinttikamarissaan, ja ruustinna sillä-aikaa nakkasi pojalleen kysymyksen mitä tämä nyt muka piti tuosta "uudesta tähdestä", niin sinkahutti nuori maisteri taaskin hyvin hylkäävästi:

— Tuommoiseen maitonaamaan minä nyt en kuuna-päivänä voisi mielistyä!

Eikä hän vielä sittenkään kun illan kuluessa olivat jonkun sanan vaihtaneet, voinut tunnustaa että vieras neiti häneen olisi tehnyt erikoista vaikutusta. Jostakin syystä oli tuntunut epämieluisaltakin joka kerta kun tuo neiti häntä oli nimittänyt "herra Frommerukseksi." Tosin hän hänet nähtyään oli senverran aristunut ettei ollutkaan paiskannut kysymystä "onko neiti oikeauskoinen?" mikä hänellä jo oli ollut kielellä ennen saliin astumistaan.

Mutta paria päivää myöhemmin, kun Reino Frommerus ihanan iltaruskon hohteessa kiidätti peurallansa pitkin järven heläjäviä hankia, ei hän enää saattanut olla muistamatta että kylässä asui nuori neito, joka oli näyttänyt terveeltä ja elämänhaluiselta, vaikka kuuluikin noihin epäilyttäviin "kristillissiveellisiin." Sen neidon kirkkaat silmät ja lapsellisen puhdas katse olivat jollakin tavoin piirtäytyneet hänen mieleensä…