— Mistä diakonissasta te puhutte? kysyi rovastivanhus, joka kuuli huonosti.
— Paula Winterbergistä! Kas kuinka pappakin… on utelias!
— Vähät kai minä, — naurahti rovasti synkästi. — Minä vain virkani puolesta…
— Kauvanko se täällä viipyy? tiedusti ruustinna.
— Kuukauden. Se on tänne lähetetty järjestämään jotakin kristillissiveellistä säästökassaa kansalle, — tiesi tytär.
— Jasso kristillissiveellistä säästökassaa, — sanoi rovasti, — sehän on hyvä asia.
— Erinomainen asia, ivasi Reino Frommerus. — No jo sitä josjotain keksitäänkin kansa paran istuttamiseksi kirkon jalkapuussa… kristillissiveellisiä säästökassoja — hyi!
— Ids int för pappas skull! hillitsi ruustinna.
— Niin, en minä niin tarkkaan muista, oliko se juuri sillä nimellä, vaan jotakin sentapaista se on, — sanoi Miili sisar vähän nolostuneena että veli isketteli hänen selityksiinsä.
Enempää ei vieraasti neidistä sen päivän osalle puheltu.