— Tyttö kulta! Puhutaan ensin pääasiat selviksi…
No puhutaan!…
— Pelkääkö minun pikkukultani hirveästi ihmisten juoruja?
— Reino —! Eihän sinulla vain ole mielessä…? Kuule: sen minä sinulle sanon etten ikipäivinä suostu siihen… semmoiseen… ennenkuin olemme vihityt.
— Tyynny, tyynny, kyyhkyseni! Enhän minä mitään ole väittänyt… Mutta pitäisihän sinun tietää mielipiteeni. Vai etkö vielä ole käsittänyt, mistä päin tuuli käy?
— Sinä tahdot — — —?
— Minä tosiaankin tahtoisin sinun kanssasi mennä naimisiin ilman pappeja ja pippejä ja sen seitsemiä seremonioja, sillä minusta avioliitto on kahden ihmisen kahdenkeskinen asia, johon ei tarvitseisi pyytää pyhitystä syrjäisiltä ja varsinkaan sekoittaa siihen uskonvaloja.
— Mutta onhan siinä vanhassa menotavassa kaunistakin. Minä olen nähnyt…
— Niin, kyllä siinä onkin kaunista se että Jumalaa rukoillaan onnellistuttamaan kahden ihmisen yhteiselämää, mutta se ei suinkaan ole kaunista että siinäkin asiassa muka tarvitaan oikeauskoisuuden välittäjä ja että pappi, syrjäinen sielu, saapi lukea kaikenlaisia järjettömyyksiä "kolmiyhteisestä Jumalasta" ja muuta lorua rakastavaisten korvat täyteen, ennenkuin ihmiset uskovat että nämät ovat pätevästi naimisissa.
— Mutta häät, rakas Reino? Häät —?