— Mutta minkätähden?
— Mene tiedä. Hän ruikutti sitä samaa nuottia, jota ne kaikki muutkin: "pappasi ja mammasi vuoksi! pappasi ja mammasi vuoksi!" Niin löyhäpäistä väkeä se on tämä Suomen vapaamielinen intelligenssi!
— Mutta minäpä luulen, — tarttui morsian puheeseen: — että rouva Balder kyllä salaa toivoi sinun menevän vapaata tietä, vaan ei tahtonut joutua kiihoittajaksi.
— Niin, sanoi sulhanen, — kyllä kai se onkin hyvä että vastuunalaisuus lankeaa meidän omille niskoillemme…
— Voi voi, kun nyt ei mitään ikävyyksiä tulisi! huokasi morsian.
— Paula kulta! sanoi sulhanen vakavasti ja hellästi. — Sinun on tottuminen siihen ajatukseen että ikävyyksiä tulla voipi. Siviliavioliitto Suomessa on kapinaa "kristillistä yhteiskuntajärjestystä" vastaan, ja kaikki kapinallisuus on taistelua vihollista vastaan. Taistelu taas tuottaa kärsittäviäkin…
— Me panemme ne kahtia, Reino, me panemme kaiken kahtia, — puhui toinen. — Voi voi, nyt taitaa olla jo myöhä. Ei hennoisi erota… Tule minun polvelleni.
— Tule sinä minun!… He hyväilivät toisiaan.
— Sinun lempesi on niin tuore — niin viileä — puhdas — niin nuori!… puheli sulhanen onnellisena ja melkein kuiskaavalla äänellä. — Ja sitä ihanammalta se tuntuu, kun minä… miten sen sanoisin… ikäänkuin merirosvo… sinut tästä merilinnasta… vieraille maille… Kuule: meidän suvussa on aina ollut romantiikkaa…
— Ssh! säpsähti morsian oikaisten vartalonsa. — Joku kiipesi ylös portaita…