— Höpsänkenkä! sanoi morsian. — Semmoinen mamsseli se Gunilla aina on ollut, niin kauhean tähellinen ja olevinaan…
— Kas ihmettä kun Paulallakin olla piti oikeauskoinen sisar! letkautti sulhanen.
Agnes neiti katsoi suurin tutkivin silmin vuoroin sisareensa, vuoroin tämän sulhaseen.
— Onkos Agnes neiti koskaan rakastunut? kysyi viimeksimainittu hienonterävästi.
Mutta niin arkaluontoista kysymystä ei morsiamen sisar kestänyt, vaan pakeni punastuneena vinttikamarista.
Pian hänen jälkeensä kiiruhti myös Paula Winterberg — ja sulhanen riisuuduttuaan kuuli sisarusten vielä pitkän aikaa puhelevan alhaalla yhteisessä makuuhuoneessaan. Hän kuuli mainittavan sanoja "Jumala" — "pappa" ja "mamma vainaja." Vihdoin äänet hiljenivät, ja aamua jo kajasteleva kevät-yö peitti kaiken syliinsä.
… Seuraavan päivän iltana astui Reino Frommerus kaupungin kirkkoherrankansliaan esittäen itsensä ja asiansa. Hänet vastaanotettiin kohteliaasti ja hän ymmärsi että tämä tapahtui kahdesta syystä: ensiksi siitä että hänen isänsä oli vanha pappi, joka oli saarnannut monta parannussaarnaa jo ennenkuin tämä nuori kirkkoherra oli mailmaan syntynytkään, ja toiseksi siitä syystä että kirkkoherra Land oli morsian Paula Winterbergin sielunpaimen, rippi-isä ja uskonnonopettaja. Mutta vielä enemmän Reino Frommerus hämmästyi, kun hän ilmaistuaan että hänellä oli vakaa aikomus hyljätä kirkollinen vihkiminen ja pyrkiä siviliavioliittoon ulkomailla, sai kirkkoherran suusta kuulla myönnytyslauseen:
— Menkää vain, jos suinkin pääsette. Minä kunnioitan jokaisen vakaumusta.
— Vai niin, — ihastui Reino Frommerus: — onpa harvinaista tavata
Suomessa niin suvaitsevaisia pappeja kuin te, herra kirkkoherra!
— Oo! lausui kaupungin kirkkoherra komeasti räpytellen suuria, valonhohtavia silmiään kultakehäisten lasiensa takaa: — teillä vapaamielisillä on usein aivan väärät käsitykset meistä, papeista. Minä, kuten sanottu, kunnioitan jokaisen vakaumusta…