Kuka on se, joka korvesta tulee ja nojaa ystävänsä päälle?
Omenapuun alla minä sinua herättelen, jossa sinun äitis sinut
synnyttänyt on, jossa hän sinut siitti, joka sinut synnytti…
Pane minut niinkuin sinetin sinun sydämees ja sinun käsivartees,
sillä rakkaus on väkevä niinkuin kuolema, ja kiivaus on vahva
niinkuin helvetti…
Niin ettei vedenkään paljous taida rakkautta sammuttaa… Jos joku antais kaiken taloinsa tavaran rakkaudesta, niin ei se mitään maksaisi…'
— — — — — — —
— Paula, nukutko sinä?
— En, kultaseni…
— — — — — — —
— Reino!
— Mitä armahaiseni?
— Että nyt vasta minä kokonaan olen sinun. Muut miehet eivät minulle tästä illasta alkaen ole mitään. Kuuletko: ei mitään. Sinä olet pyyhkäissyt kaikki laudalta. Ja nyt minä sinusta en ikinä eroo!