— Et siis kadu?
— Oi, en, en. Sanon päinvastoin: jumalankiitos. Tämä on minun silmäni avannut… Mitä tässä olisi katumista?
— Niin, ei mitään. Tiesinhän minä…
— Voi sinä rakas, rakas! En minä, tyttönen, aavistanut että alastomuus voisi olla näin ihana ja synnitön…
— Minä puolestani olen aina aavistanut että alastomuus luonnossa… luonnollisuudessa… on siveyttä — terveyttä — kauneutta — kaikkea…
Näin he kuiskaillen puhelivat. Ja taivas heidän päällänsä häälyi sinikorkeana hymyillen heidän nuorille nautinnoilleen, ja heidän sieraimiinsa uhoili keväisen maan tuores tuoksu viileän meriveden vaiheella. Ja lintuset lepikossa heille kuni häähymniä lauloivat…
Sitten he vihdoin nousivat, pukeutuivat ja palasivat sievään majaansa… ensikerran yhteiselle yövuoteelle nukkumaan. Aurinko tulenpalavana vaipui meren helmoihin, ennustaen huomeneksikin herttaista päivää. Ja käet yhä kilpaa kukahtelivat kalliolaaksoissa — kalliolaaksoissa, joissa hennot vuokkoset jo olivat silmänsä sulkeneet…
* * * * *
Oli kesä-aamu.
Lintuset livertelivät. Aurinko kuumasti paahtoi. Väkevät tuoksut nousivat maasta. Vuokot siristelivät silmiään. Uusia kukkasia sikisi ja syntyi. Meren lahdelma karehti terässinisenä…