— Mutta olettehan papinpoika? kiusasi kaupungin rouva.
— Ja senkötähden minun muka pitäisi käydä kaikenlaisissa pakanain temppeleissä! huudahti koulunopettaja.
— Sanotteko meidän kirkkoamme pakanain temppeliksi? kauhistui uskovainen rouva, silmät suurina kummastuksesta.
— Niin tuota tulin sanoneeksi, — naurahti toinen.
Ja häntä samalla huvitti yhdellähaavaa kuin suretti tämä pikkukaupungille luonteenomainen itserakkaus kaikessa, mikä oli omaa. —
Sen piirteen hän kaupunkiin asetuttuaan oli heti merkillepannut muissakin kuin uskonnollisissa asioissa. Hän oli esimerkiksi kerran vanhalle, vaikutusvaltaisimmalle kaupungin valtuusmiehelle tullut leikillä sanoneeksi että Moukkalan lehmäin ruosteiset rautakellot olisivat välttämättömästi tukittavat, jotta ihmiset saisivat rauhassa nukkua ennen työhönsä nousemista, mutta kaupungin patriarkka oli siitä tupakkajutusta saanut aiheen lykätä kokonaisen pääartikkelin Moukkalan ainokaiseen sanomalehteen: "kuinka esi-isien pyhiä menoja olisi kaikkialla kunnioitettava ja kuinka karjankellojen kalinakin sumeina syysaamuina mieliimme muistuttaa tämän kaupungin alkuasukasten historiallisia aherruksia vieläpä vie meidät, uskonnollisessa katsannossa, syvälle noihin ajastaikoihin, jolloin härjillä kynnettiin ja aasit kävivät läsnä laitumilla ja Jumalan miehiä koeteltiin kauhistuttavilla Joopinposteilla, kuten meitäkin näinä vaikeina valtiollisina aikoina."
Reino Frommerus oli tämän runollisen artikkelin lukenut ääneen vaimollensa ja sitten hän sen sanomalehtinumeron oli lähettänyt eräälle ystävälleen Helsinkiin, näytteeksi millaisessa ilmapiirissä hän kansallisen elämäntyönsä nyt oli alottanut. Se ystävä oli lennättänyt hänelle vastauskortin: "Laita itsesi ajoissa pois mokomasta ämmäin karsinasta!"
— — —
Kolmas toimenpide, johon tuomiokapituli maisteri Frommeruksen siviiliavioliiton suhteen oli ryhtynyt, ei tuottanut suuria tuloksia.
Kirkollisen peltomiehen kylvämät siemenet lankesivat näet johonkin kallion rakoon ja kantoivat varsin laihan hedelmän.