Jumalan santarmi! Kiitos kirjeestäsi ja luottamuksestasi minuun, Ihmisen poikaan! Koetanpa vastata sinulle niinkuin parasta on. Se punainen verho, jota sinun Jumalasi johdatti sinut näkemään Suomen Sodomassa ja Gomorrassa, on sinun oma irstas mielikuvituksesi. Suo anteeksi että niin hyvin muistan sinun entisyytesi. Sinähän se olit, joka jo koulupoikana kokosit meidät, viattomat nuorukaiset, ympärillesi ja huvittelit meitä kertomalla kaikellaisia riettaita sukupuolisalaisuuksia, joista sitä ennen emme mitään tietäneet! Ja sinähän se olit, joka ylioppilaaksi tultua teoloogina olutlasin ääressä kerskailit, kuinka olit onnistunut raiskaamaan oman kortteeritalosi emännät ja piiat, koska et uskaltanut käydä julkisissa porttoloissa. Sinä juuri se olit!
Mutta nyt sinä olet papiksi vihitty mies, ja musta kaapu peittää kaikki sinun nuoruus-syntisi. Ja sinä pidät itsesi sopineena Jumalan kanssa kaiken ikävän mitä välillänne on ollut. Kadehdittava mies! Minä onnittelen sinua!
Mutta kun sinä pidät oikeutenasi urkkia sellaisen toverin avioliitto-salaisuuksia, joka ei sinun augustinolaisista hairahduksistasi ole mitään hälytystä nostanut, niin on minulla moisen menettelyn johdosta sinulle vastattavana yksi ainoa sana. Se sana kuuluu — Jeesuksen nimeen: — häpeä!
Toverillisesti:
Reino Frommerus.
— — Kirjevaihto ei pitemmälle jatkunut.
14.
Oli keskitalven aika. Päivän viimeinen oppitunti Moukkalan pienessä porvariskoulussa oli juuri loppunut, ja pojat ja tytöt ryntäsivät hälisten ja huutaen ulos rukoussalista, jossa koulun rehtori Rödman oli kuivalla äänellä lukea rompottanut tavanmukaisen lopettajaisrukouksen, jonka oppilaat joka päivä olivat tottuneet nielaisemaan aivankuin jonnijoutavan apteekkipillerin, minkä joku lääkäri on määrännyt siinä hyvässä tarkoituksessa että heikko veri vahvistuisi ja suolet muka paremmin sulattaisivat ravinnon.
"Rom pom pom!" matkia maiskuttivat oppilaat syöstessään suinpäin alas koulun portaita, suussaan vielä rukouspillerin maku, joka haihtui vasta sitten kun he olivat tuiskahtaneet nenälleen hankeen ja saaneet suunsa-korvansa täyteen raikasta lunta.
— Hyi kuinka nuo poijat on häjyjä! kirkuivat tytöt etsien suojaa yleisessä sekasorrossa, jossa kirjoja ja vanttuita sinkoili sekaisin.