— Te siis ette suostu vihille?
— Emme. Mehän olemme jo vihityt Englannissa!
— Kuinka? tokasi pappi, mutta samalla hän huomasi että toinen vain tarkoitti siviliviranomaisten edessä vihkimistä.
— Ja sitäpaitsi olemme kuulutetut — kolmessa eri valtakunnassa! Siinä pitäisi olla kyllin pyhitystä — kirkonkin puolelta? lisäsi rouva Frommerus voitonvarmasti hymyillen.
Hän oli täydellisesti tointunut hämmästyksestään eikä enää peljännyt tuota romoluista olentoa, jonka silmiä hän ei voinut kärsiä.
— Mutta jos teidän mie… minä tarkoitan jos maisteri Frommerus suostuu? paiskasi yhtäkkiä pappi koetellakseen kaikkia ruuveja.
— Hän ei ikinä suostu! huudahti nuori rouva, lisäten kiivaasti: miksi ei pastori sano minun miestäni "viettelijäksi" tai "salavuoteuden harjoittajaksi", koska te kerran olette niin raukkamainen ettette raski häntä nimittää minun miehekseni?
Pastori Rynttänen katsahti oudostuneesti nuoreen naiseen. Hän melkeinkuin oli hämmästynyt sitä siveellistä pontevuutta, jolla heikompi astia — se, jonka asia apostolien mukaan oli seurakunnassa vaikeneminen — ruoski häntä, valtiokirkon puhdasoppista vartijaa. Siinä pontevuudessa, kun se näin tuli sivistyneeltä taholta, oli hänelle jotakin vaikeasti-sulatettavaa.
— Oletteko valmis kantamaan kaikki seuraukset — naisena? kysyä tokasi sielunpaimen.
— Luuleeko herra pastori että nainen on halvempi kestääkseen kirkonkirousta kuin mies? Meitähän aina on alennettu ja epäilty, tokko meillä naisilla edes on sielua. Ja juuri teidän taholtanne se on tapahtunut!