Mutta, matkatoveri äännähti:
— Rauha pappien tomulle. Emmehän taistele yksilöitä, vaan koko järjestelmää vastaan.
— Kyllä, kyllä — väitti toinen: — mutta järjestelmä on kokoonpantu yksilöistä…
Ja vilkkaasti keskustellen jatkoivat puhujatoverukset matkaansa.
* * * * *
Siellä Kurjalan vanhassa pappilassa eräänä kevätyönä räystäät taas niin iloisesti tippuivat vettä. Reino Frommerus, joka juuri edellisenä päivänä oli palannut pitkiltä puhujamatkoiltaan, nukkui nuoren vaimonsa rinnalla, joka oli hiipinyt hänen vuoteeseensa lapsensängyn vierestä. Lauhkea, puolivaloisa kevätyö oli täynnä suloista surumielisyyttä… ikäänkuin kaihoa rakkauteen ja Jumalaan. Kenties oli ilmassa jotakin painostavaa.
Ja nuoret ihmiset olivat raskaasti nukahtaneet…
Yhtäkkiä aviomies säpsähtäen heräsi ja hieroi silmiään. Vaimo myös havahtui ja kysyi säikähdyksissään:
— Mikä kumma sinulle tuli?
— En ymmärrä, — sopersi toinen: — näinkö unta vai mitä, mutta jotakin ihmeellistä oli tapahtuvinaan…