Ja kaikki uskovaiset kuuluivat olevan hengellisesti pyörryksissään hirmutapahtuman johdosta: "Kuinka olikaan mahdollista että laupias Jumala oli sallinut oman rukoushuoneensa maahan romahtaa?" "Eikö hän, joka hallitsi pilviä ja tuulia, ja jonka tahdotta ei hiuskarvaakaan ihmisen päästä voinut pudota, eikö hän olisi voinut hillitä sitäkin tuuliaispäätä, joka tuona salaperäisenä kevätyönä kirkon kimppuun oli karannut?" —
Näin he ajattelivat, vanhat. Mutta nuoret ymmärsivät että kirkon oli ollut pakko luhistua itsestään. Sillä se oli ollut laho.
* * * * *
Ja sade lankesi ja virrat tulivat ja tuulet puhalsivat ja sitä huonetta sysäsivät, joka kukistui, ja sen lankeemus oli suuri.
Math. ev. 7:27.
Kirj. Albergassa v. 1907—1908.