— Mene, lutikka, juokse hiivattiin! kiljasi hän. — Vai luulet sinä tässä olevasi ensimmäinen hameniekka, joka taksat määrää. On tässä nähty kummempiakin. Ihan Helsingissä minä ollut olen eikä siellä ole yhtään niin hävytöntä hörskyä kuin sinä!…
— Jassoo! ja nyt sitä vasta mennäänkin! sanoi piika ja läksi lippasemaan pitkin maantietä.
Mene! huusi pastori perään. — Ei ne sinua usko kumminkaan. Ei sinulla ole yhtään todistajaa eikä todistuskappaletta. Kyydin saat pappismiehen panettelemisesta. On se toki rovasti siksi poikaa. Sakkoja saat! Kuritushuonetta…
Hän palasi vihaisena huoneisiinsa, joissa vallitsi erikoisen paha siivo ja ummehtunut haju. Makuukammion sängyn reunalla virui joku alushame. Pastorin silmät osuivat siihen, hän muisti elävästi kaiken, tempasi alushameen kouriinsa ja repäsi sen yhdellä nykäyksellä halki sekä viskasi nurkkaan kalpean kristuskuvan alle…
Hänen silmänvalkuaisensa välähtelivät oudosti, sieraimet pärisivät kuin härsytetyllä harjalla.
"Jos se tässä nyt olisi, tuohon uunin kuvetta vasten sen nutistaisin mäsäksi kuin kärpäsen!" ikäänkuin huokui noista hänen laajenneista sieraimistaan.
Ja Matti Möhkönen astua jyristeli kuin musta ukkosenjumala edestakaisin kylmän kolakassa salissaan, jossa ei vielä ollut huonekaluja eikä akkunaverhoja. Sitten hän, tuntien vatsankouristusta, vääntäytyi ulkohuoneeseen.
"Ihan tässä vilustuukin!"
Kun hän takapihalta taas tuli pihan poikki, näki hän piika Taavan juuri kiipeävän ylös keittiön portaita. Ihastui silloin ikihyväksi, koska näet arvasi ettei toinen mitenkään niin lyhyessä ajassa ollut ehtinyt käydä mutkin pääpappilassa. "Ähäts hönkäle, eipäs uskaltanut!" ajatteli.
Pastori kolusi sisään paraatiportaita ja vihelteli porilaismarssia. Kansliakamariinsa tultuaan otti hän ryypyn kirjahyllyn taa kätketystä viinapullosta ja sytytti paperossin. Eikä ollut tietääkseenkään piikansa keskenpaluusta, ei vielä sittenkään kun tämä alkoi siivota makuuhuonetta.