Ja jumalanmies nosti suuren nyrkkinsä aivankuin moukarin ilmaan ja mulkoili kamalasti silmillään.
— Pirhanan huorimus! sähisi piika vähääkään pelkäämättä pappia. — Hih! nyt sitä mennään! huusi hän kuin vimmattu ja luisti alas keittiön portaita lähtien juoksemaan maantielle päin.
Pastori Möhkönen juosta lönttäsi perässä, läähättäen kovasti, ja puhisten kuin höyrypannu, avopäin, tukka pörröllä, paidan rinnus repsallaan. Hän pääsi maantien aidalle ja alkoi siitä aidan takaa maanitella pillastunutta piikaa takaisin.
— Tulehhan, Taava, vähän tänne, — huuteli hän hiljakseen, jottei kylälle kuuluisi, — minulla on sinulle asiaa…
Piika nykäsi huivinsa solmun tiukemmalle ja pysähtyi kuunnellakseen.
— Tulehhan, oma kulta, likemmäksi, jotta sanon! suhisi pastori erinomaisen muikeasti.
Piika astui likemmäksi, mutta piti sentään pakovaran.
— Kuulehhan Taava… jos nyt muuten sovittaisiin nämät välit, — ehdotti pappi — minä annan sinulle sata markkaa? Heh, ts…
— Haist… tiuskasi piika. — En toki tuhannellakaan taivu!
Pappi Möhkönen vimmastui.