Pastori Möhkönen mörisi kuin teurastettava härkä eikä toimittanut rovastille edes kahvikuppia.
Rovasti, Pyhän Annan ritarikunnan 3:n luokan jäsen, palasi kartanoonsa sangen nolattuna… Mutta kun ruustinna kuuli ettei kappalainen ollut antanut rovastille edes kahvia — vaikka itse niin monta monituista kertaa ennen oli heillä syönyt ja juonut — niin sinkautti hän ruotsiksi:
— Ja enkö ole sitäkin sinulle, Freedrik, sanonut että hän on moukka!
— Djah! sanoi rovasti ja pisti piippuunsa.
Viikot vierivät. Taivas ja maa tuntuivat pyörivän yhtenä sekasortoisena kaaoksena, jossa vain vilahteli pari vihaista papinsilmää. Jumala itse oli ikäänkuin hajonnut sumuun…
Vihdoinkin selvisi ilma.
Eräänä harmaana syysaamuna, monen kamalan kamppailun perästä sai näet Kurjalan rovasti Matti Möhköseltä salaisen kutsun saapua "yhdistämään sen mitä ei Jumala ollut eroittanut."
— Ska' han nu ändteligen gifta sei, det svinet? [Joko se sika viimeinkin menee naimisiin?] huudahti ruustinna kiiruhtaessaan sitomaan liperiä miehensä kaulaan.
Rovasti tuikkasi käsikirjan kaftaaninsa povitaskuun ja läksi nuorteasti liikkeelle. Varmuuden vuoksi komensi hän isäntärenki Riston peräänsä — siltä varalta näet jos pastori olisi laiminlyönyt todistajat.
Tarpeen se olikin, sillä ainoastaan Möhkösen renki Kalle seisoi toisena todistajana. Ulkona, porrasten edustalla tosin kurkkaili pari uteliasta akkaa…