Ja niin vihittiin Matti Möhkönen ja Taava Töhkänen kristilliseen avioliittoon.
Siitä ei ole sen enempää kertomista. — Mutta kuusi päivää myöhemmin synnytti nuori rouva lapsukaisen, elävän, terveen tyttölapsen.
"Ei ole minun!" kerrotaan Matti pastorin tosin jollekkin väittäneen, mutta hänpä sen kuitenkin risti ja vedessä kasti — kuinka erinomaisen mukavaa isänä itse omistaa pelastuksen armonvälikappaleet! — ja hänen lapsekseen se rovastin kastekirjaan merkittiin. Ja herra pastori hymyili viisaan hymyä aivankuin olisi hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt.
Ja herra pastori nimitti lapsensa, "Teeva", joka kai merkitsi niin paljon kuin: ihmiskunnan äidistä Eevasta Jumalan avulla Taavatse syntynyt.
Ja katso! Rauha taas palasi Kurjalan seurakuntaan ja ihmeellinen sielujen tasapaino. Nyt olivat asiat kuten niiden ollakkin piti, seurakunnan mielestä. Akat yhtyivät jälleen yhdeksi valtavaksi hengelliseksi puolueeksi ja veisasivat kuorossa:
"Ratk' Taivasa, ratk' Taivasa
On Ilo suuri…" j.n.e.
Isännät lakkasivat kynsimästä paksukähäräisiä korvantauksiaan, jätkämiesten tupakkapakinat kävivät vienompi-höysteisiksi, ei kukaan enää nähnyt piruja eikä enkeleitä kirkontornissa.
— — —
Niin. Siitä oli kymmenen vuotta, kun tämä kaikki tapahtunut oli, tämä pastori Möhkösen kristilliseen avioliittoon meneminen. Sen nälkävuoden erikoisilmiöt olivat jo täydellisesti unhoitetut: moni niitä ei muistellutkaan, ja nouseva polvi siitä ei edes tietänyt.
Jos jotakin himmikettä lienee ollut pastori Möhkösen elämän taivaalla, niin se oli ollut vain ikäänkuin auringonpimennys, joka voi sattua niin varhain suviaamuna etteivät kaikki vielä ole liereilläkään sellaista luonnonoikkua nähdäkseen.