Ei! Miesten mies oli tuo Matti Möhkönen, oikea jumalanmies ja kansanmies, sillä vielä naimisiinmentyäkin söi hän viiliä puupytyistä, otti ryypyn kuin mies — tietenkin salaa epäilyttäviltä henkilöiltä — sekä hierotti itseään saunan leppeässä löylyssä, toisinaan vain sivellen hurskaassa leikissä saunatytärten paljaita käsivarsia, vieläpä pohkeitakin — eikä ainoastaan hierottanut reittään, vaan lisäksi kuppauttikin liikoja lihojaan häränsarvella, aivankuin joku muukin todellinen Kurjalan alkuasukas.
Mutta Taavasta, hänen piikaisestaan, oli tietysti tullut pastuska ja rouva, eikä kukaan epäillyt karahteerata Taavaa näillä arvonimillä, sillä olipa Matti pastori kaupungista hänelle tilannut hatun, vieläpä opettanut kulkemaan kaatioissakin, kuten ei ainoastaan sivistys, vaan myös terveys sen vaati, ynnä neuvonut vaimon hankkimaan itselleen pitsireunaiset yöpaidat…
Kerrottiinpa herra pastorin puolisolleen kaikessa hiljaisuudessa opettavan "teolokiiaakin", vieläpä porilaismarssia ja politikkaa…
Semmoiseen herraselämään tosin ei rouva rukalla olisi mitenkään aikaa riittänyt, sillä lapsia oli heillä odottamattoman paljon ja uusia sikisi ja syntyi joka herran vuosi, jollei niin onnettoman ovelasti sattunut että tuli keskoiset, hirmuiset itsessään ja vaaralliset pastuskalle, mutta pastorille jostakin syystä salamieluiset…
Eivätkä ainoastaan lapsukaiset riistäneet rouva rievulta herrastelu-aikaa, vaan lisäksi myös se erinomainen ruuanvalmistus, jota pastori Möhkönen ehdottomasti vaati siltä, joka kerran oli hänen kanssaan yhteen vihitty. Ruoka olla piti ja hyvä, muutoin ei hyvä ollutkaan! kuten entinen vänrikki laulaa. Itsestään on selvää ettei pastorin teolookinen arvo sentään voinut suvaita että rouva Taava olisi aterioinut samassa pöydässä. Eihän. Kyllä Taava sai syödä erikseen jälestäpäin. Jos joku harvinainen ruokavieras moisesta ilmiöstä tuli lausuneeksi ihmetyksensä ja kysyneeksi, miksei rouvakin tullut yhtaikaa syömään, vastasi pastori aina arvokkaasti ja aivankuin luonnollisinta asiaa mailmassa: "pöytämme on liian ahdas!"
Niin! Kristillinen seurakunta oli siis täydellisesti rauhoittunut ja kaikki oli niinkuin piti, mutta pastori Möhkösen sisäinen kotielämä oli ainoa, jossa ei sovun aurinko päässyt korkealta paistamaan, huolimatta kaikista noista iloisista perhetapauksista. Vaan ehkäpä elämä sentään, kun ympäri ajatteli, oli niinkuin olla piti, ja ehkä kaikkivaltias sen niin oli säätänyt että Matti Möhkönen oli syntynyt korven marttyyriksi, jolla aivan kuin Simsonilla nyrkit kutkuivat pyhää vihastusta, niin että niiden oli pakko jotakin vastaan paukahdella, ja ehkä se myös oli siten sallittu että rouva Taavan piti oleman orja ja juhta, joka monta monituista kertaa jo oli katunut pastuska-passejaan, josta asemasta peräytyminen enää oli mahdotonta?
"Kun herra mua paimentaa, ei multa mitään puutu…"
Rovasti Frommerus yksin kummasteli, miksei hänen kappalaisensa ollut tyytyväinen.
Varsinkin jokaisen lapsen syntymisen jälkeen, kun nämät virkaveljet toisensa tapasivat kirkon sakaristossa, huomasi seurakunnan esimies että kappalainen häntä kohteli tylysti ja salavihaisesti — aivankuin toinen tälle olisi tehnyt vääryyttä.
— No onnea, sinullehhan kuuluu taas lapsi syntyneen! saattaa rovastivanhus sanoa aivan sävyisästi ja mitään pahaa tarkoittamatta.