— Prrr… murisee vain apulainen onnittelun johdosta ja kääntää rovastille pimittävän selkänsä.
Tämä joutuu siivosti hämilleen, mutta ei muista yhtään pykälää kirkkolaissa, jossa puhuttaisiin alemman papin selkäpuolesta. Rovasti saa luvan tottua kappalaisensa leveään selkään!
Mutta kaadellessaan kaappiryyppyjä pienten pirpanainsa ristiäisissä kotonaan — johon ei rovastilaisia pyydetä — saattaa kappalainen äkkiä tokaista jollekkin kummi-isännälle että "se oli rovasti, joka minut pakoitti naimisiin tuon Taavan kanssa — olisin minä toki saanut oikeita Helsingin ryökkynöitäkin…"
— Ka minkätähenpä se nyt ei herra pastori oisi saanunna vaikka ihteänsä arkkipiispan tytärtä! myöntelee silloin leveästi isäntä.
— Niin, niin, — tuhisee kappalainen viinin virvoittamana, — pappilan Annankin olisin saanut, vaan rovasti käski mennä naimisiin tuon tuppanan kanssa…
— Ka! öisin se minnäi saanna sen Kukkolan Eveliinan — muistaahan pastori? — vaan kun luikari otti tiketin ja Ameriikkaan luisti! nuljauttaa isäntä lohdutukseksi pastorille.
Ja ristiäismaljat — samaa viiniä, mikä kirkossa muutetaan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi — tyhjennetään pohjaan, ja juhlatunnelmat pian haihtuvat arkielämän hyörintään.
Ne pikkupirpanat huutavat ja sotkevat niin riivatusti eikä kappalaisen virkatalossa oikein tahdo riittää huoneitakaan kylliksi…
Surkeata, surkeata on elämä kaukana korvessa, mutta pappinaolo sentään mitä mukavinta auringon alla.
6.