Näin tunsi, arvosteli, riehahteli ja mielessään päätteli Reino Frommerus palatessaan porolla Karjalan kankailta. Ja kun hän ajatteli sitä nimikristillistä seurakuntaa, jonka rajojen sisällä hän parhaillaan ajeli, niin ei hän voinut olla tuntematta jotakin tukahduttavaa rinnassaan.
"Täällä on kansa paljon tylympää kuin siellä, josta tulen."
Kaikissa niissä taloissa, joissa hän menomatkallaan oli pistäytynyt, oli hän huomannut että ihmisten kotielämä oli huonoa, paikoin raakaakin, jopa alhaista, ja että hänet oli vastaanotettu ihmisellisesti ainoastaan sentähden että hänen isänsä sattui olemaan seurakunnan esimies, jonka kanssa rahvas oli välttämättömissä asioissa. Mutta jumalanrauhaa ja lämmintä kristillisyydentuntoa hän aniharvassa oli havainnut. Ihmisarvon mittarina korvenkin keskessä oli hän selvästi vainunnut pidettävän vain sitä, missä määrin joku talonpoika oli varakas tai köyhä, mutta ei kukaan siveellisyyden vaa'alla osannut punnita vaikuttimia, miksi yksi noin oli paisunut varakkaaksi, toinen noin sortunut auttamattomaan köyhyyteen. Viekkautta ja keinottelukykyä pidettiin taivaallisena lahjana. Rahamiestä ja pomoa kunnioitettiin Jumalan suosikkina, kurjaa köyhää avustettiin ainoastaan silloin kun oli pakko avustaa — oman maineensa vuoksi. Kurjimman köyhän kuolemaa pidettiin jonkunlaisena koiran kuolemana, josta ei kannattanut arvata edes tavallista arvuutusta, joutuiko rievun sielu autuuteen vai kadotukseen. Se oli vain keskiköyhä väestö, jolle pappi ja taivaansalaisuudet parhaiten kuuluivat. Se väestö, joka — vaikka velaksikaan — kykeni itselleen kustantamaan sielunpaimenen matkat ja passaukset. Tämä sielunpaimenen kuljettaminen hevosella tai venheellä talosta taloon oli ikäänkuin "ihmeitätekevän jumalanäidin" kuvan kyyditseminen Venäjänmaan sydänosissa: kansa uskoi siitä itseensä tarttuvan jotakin pyhyyttä, jos vilahdukseltakaan sai nähdä vaeltavaa pappia, jonka esivallan oikeiksi todistamat reseptit muka pystyivät pelastamaan lapset ikuisesta kadotuksesta, vaivaiset vanhat tulisesta helvetistä.
Mutta — aivankuin siellä oikeauskoisten turmeltuneimmissa maanosissa isäpappi ei hievahtanut paikaltaan ilman määrättyä lukua viinaryyppyjä, samoin Kurjalassakin oli elänyt pappeja, jotka eivät lähteneet liikkeelle kuolevan sairaan tai kaukana kastettavan heikon lapsen luo, jollei määrättyä takuuta oltu annettu edestakaisin-kyydistä tai tiedossa ollut asianmukainen holhous perillä ja taipalella. Sitä holhousta varten täytyi toisinaan juosta raahustaa yli vetisten soiden peninkulmien päähän lainaamaan naapuritaloista sokurinkokkareita, kahvinpapuja, tinalusikoita tai muita herrasvehkeitä, joilta pikkuasioilta usein vasta yöpimeässä pääsi palaamaan kotimökilleen.
Ehkäpä korven kansan siveellinen tunto joskus salaa kapinoi moisia ilmiöitä vastaan, mutta helvetinkauhu ja autuudenhimo lukitsi kaikki arvostelevat suut, ja yleinen mielipide myös sanoi että joka kerran pappia tarvitsi, sen oli pakko hänet myös kustantaa ja voiteessa pitää — aivankuin käytettäessä jotakin tärkeää, yleishyödyllistä yhteistä maanviljelyskonetta. Niin! Sillä kone hän todella oli, pappi, valtion suojelemien ammattikristittyjen keksimä sielujen-pelastuskone, jota tarvitsi Karjalan kunta, jota tarvitsi koko Suomen kansa. Ilman sitä osuustoiminta-konetta ei näkynyt toimeentulevan.
Näin hän ajatteli, yksinäinen matkamies Kurjalan erämailla…
Metsätie, jota hän ajeli, painautui vihdoinkin alas suurelle järvelle, ja kuppelehtien vieri pulkka jäälle, jonka peitti tasainen lumikerros.
Reino Frommerus antoi poronsa laukata ja ihaili luonnon puhtautta tuntien lievää nautintoa talviauringosta, joka hänen selkäänsä paistoi. Ei ainutta ihmisolentoa sattunut hiihtämään järven hohtavalla seljällä. Ei ainutta ihmisasuntoa neljännesmääriin voinut keksiä niillä seutuvilla. Lumoava hiljaisuus vallitsi keskellä kirkasta päivää, aivankuin peninkulmien laajuudelta kaikki, mikä kuului ihmiselämään, olisi nukkunut.
Se oli korven rauha, missä lumet levisivät ympäri kuni äärettömät käärinliinat…
"Ja niin on kansani henkinen tilakin" ajatteli ajaja: "keskellä kirkasta päivää se makaa haudassansa jumalaisen luonnon helmoissa!"