— Eivät ne ole pakanoita!
— Vai eivät ole, heh, heh… Jussi hoi! huusi isäntä. Nakkaappas sieltä navetasta vieraan porolle jäkälän moskaa. Rikeneen!
Reino Frommerus asteli isännän perässä lämpöisenlöyhkäävään pirttiin. Hän tervehti ensimmäiseksi emäntää, joka ennen kädenantoaan pyyhkäsi sen kuivaksi hameensa helmaan. Jollekkin lapsistakin antoi hän kättä, josta nämät olivat kovasti tolkussaan tuijottaen uteliaina vieraan koreita pauloja ja varsinkin hänen lappalaislakkiaan, sitten taas kiiveten akkunaan ihmettelemään "porroa" eli "toloa", kuten pienimmät hokivat. Tulija valitsi itselleen russakoista paljaimman lavitsan ja istuutui juttelemaan. Emäntä oli heti ruvennut puuhaamaan jotakin suuhun annettavaa.
— Mikäs tämän talon nimi onkaan? kysyi vieras senjälkeen kuin kuulumiset talonväen puolelta olivat kysytyt.
— Pyhämäeksi hokevat, — vastattiin.
— Mistä tämä niin juhlallisen nimen on saanut? Mikä tässä on pyhää? uteli vieras katsahtaen mustankiiluviin orsiin päänsä päällä.
Isäntä ja emäntä nauraa hykähtivät molemmat iskien silmää.
— Ka mitäpä hänessä… vanhassa rähjässä… mutisi isäntä.
— Papit hänet lienevät pyhittäneet — selitti emäntä. — Eri nimellä tämä kuuluu olevankin vanhoissa kirjoissa. Tuo kai se ukkovaari paraiten tietäisi…
— Hoi vaari, mikäs talon vanha nimi on? huusi Reino Frommerus reippaasti vanhukselle, joka näkyi kyyköttävän ylhäällä muurin pankolla ähkyen hirveässä kuumuudessa.