— Se on sekalaista seurakuntaa…
— Niinpä taitaa olla! myönteli isäntä.
— Eikös isäntä ottaisi pois noita rumia kuvia seinältään?
— Joutaapa ottaa… sanoi talonpoika ja alkoi verkalleen irroitella kuvia seinästä. — Mihinkä nämät nyt pantanee?
— Paras kun pistää tuleen!
— Joutaapa pistää… myönsi yhä toinen.
Ja vieras katseli hienokseen vihellellen, kuinka isäntä itse työnteli helvetit, taivaat ja esivallat oman kamarinsa uuniin ja sitten vähän kuin arastellen sytytti paperit tuleen.
— Me täällä kamaria lämmitämme! sanoi Reino Frommerus leikillisesti, kun emäntä samalla tuli sisään.
Isäntä oli polvillaan loimuavan pesävalkean edessä ja jurona tuijotti kuinka kaikki sarvipäät korventuivat ja käppyröivät liekeissä. Siivekkäät pallinaamaiset enkelitkin muuttuivat mustiksi, kunnes rapisten raukenivat hienoiksi haituviksi, lopuksi lennähtäen huimaa vauhtia ylös savutorvesta.
Emäntä loi oudostivälähtävän silmäyksen salaperäiseen toimitukseen, korjasi kahvivehkeet ja poistui kiireesti pirtin puolelle. Mutta isäntä juoksi hakemaan sylyllisen halkoja lämmityksen jatkoksi kamariin.