— Onko kirjallisuutta talossa? tutki Reino Frommerus kaivellen jotakin vasua. — Ohoh! Kylläpä haisevat pahalle…
— Vielä nämä meijän iän luottaisi, — arveli isäntä niskoja tutkien, — kun ei nuo sikiöt kävisi repelemässä.
— Miksei laiteta hyllyä?
— Ka ei ole tullut laitetuksi.
Papinpoika avasi vanhan virsikirjan ja alkoi ääneen lukea:
'Ei helvetisä lopu coscan vaiva; Sill' syndi sydänd sangen surkiast caiva, Siell tuli poltta aina hirmuisest, Ja piru pijna ijankaikkisest.'
— Lukeeko näitä enää kukaan? kysyi hän.
— Kyllä ne nuo akat niistä pyhinä veisata loilottavat, — vastasi isäntä.
— On kai talossa uudempikin virsikirja?
— Onhan tuo uusikin — mihin lie Selema kätkennä — vaan auttaapa nuo vanhatkin. Ja hokee ne vaimoset näissä vanhoissa kirjoissa sen hengen meiningin olevan ikäänkuin höystöisämmän…