* * * * *
Mainiolla tuulella ja repäisevä elämänusko ryysyjensä alla saapui Jooseppi poikineen ja koirineen kotiinsa illan hämärissä, mutta äkkiä hänen mielialansa mullistui, kun Kaisa-Reeta lieden äärestä ehätti ilmoittamaan että:
— Pirhonen tässä pistäysi…
— Mitä sanot?
— Sanonpahan vain mitä aina sanonut olen — huonosti taitaa meijän mökille käyvä, jos et vain…
Joosepilla kuumat väreet nousivat pitkin selkärankaa päähän, kun akkansa tarkemmin selitti. Oli tosiaankin pistäytynyt poliisi paluussa Ylijängän kylältä. Siinä iltapäivällä se oli ilmestynyt hiihtäen takkala-kelillä pitkin Petkeleen selkää. Poikennut oli Ryysyrantaan ja tievustanut Jooseppia: Akka oli pahanpäiväisesti säikähtänyt, ihan veret seisotti… mutta kun poliisi oli kysynyt että missä Jooseppi on, niin Kaisa-Reeta oli rauhallisesti vastannut että: ka siellä halontekotyömaillaan kai se on Aapelin kanssa ja tulee se kotiin yöpuoleen. Poliisi oli tingannut että missä asti se on se halkopaikka, johon ämmä oli antanut selityksen että: eikö se Pirhonen tiedäkkään sitä Petkeleen perukkaa, ei sinne ole kuin pari virstaa Mullimäestä mutkaa vasempaan, sopii sinne poiketa, vaan jos ei Jooseppi enää siellä ole, niin kai se sitten on hiihtänyt Tuomivaaralle, se oli puhunut muka jotta pitäisi sielläkin käväistä ennen pyhiä Tuomi-Ransulta hevosta pyytämässä. Vai niin, jassoo — oli poliisi siihen sanonut ja sitten se oli supattanut jotakin kaverinsa korvaan ja sitten lähtivät ulos pihalle ja kurkistelivat navettaan, kotaan ja saunaan.
— No voi tulenpalava pätsi…, pääsi Joosepilta samalla kun hän sielussaan riemuitsi ettei »savotta» enää ollut sijainnut kotitanhuvilla. Eikös hän vain ollut vaistonnut että nuuskii se vielä Pirhonen…
— Mitähän nuo löysivät? naukui Jooseppi.
Kaisa-Reeta selitti:
— Irmeli meni perään kotaan… pari tyhjää potelia oli nurkassa — niitä kuului Pirhonen haistelleen.