(5/4 96).
Vastauksen saatuani toivorikkaalta toverilta.
Se kirje, jonka nyt eissäni nään — on tulta ja innostusta,
Mut kirje, jonka sä multa sait — oli synkkä kuin syysyö musta.
— Oi ystävä nuori, miksihän näin
Lie kohtalo oikukassa:
Kun toisella liekki on syttynyt juuri —
Jo toisell' on sammumassa!
(Kotona, lokakuulla 1896).
Salainen tuska.
Mua katselivat he
Kuin jotain kummaa vain:
Silmäini syvää juovaa
Ja tummaa katsettain.
»Oot paljon muuttunut!»
He mullen sanoivat,
Ja selitystä siihen
Ikäänkuin anoivat.
»En suinkaan!» lausuin mä,
Hymyillä koittaen,
Ja vaivoin teeskelyllä
Mun tuskain voittaen.
Ja ilman selitystä
He jäivät kaikki näin,
Mut minä selityksen
Salasin sisässäin.