Oi tuota elon valoa!
Oi sitä viatuutta!
Kun povi täynnä paloa —
Ja aina näki uutta!
Ja mullen lauloi lintuset,
Ja mullen hymyi lammet,
Mun tunsi salon sammalet
Ja hongat, Pohjan tammet.
Oi kotiseutu! Puhtoinen
On jäänyt kuvas mulle,
Ja rinnassani ikuinen
Salaupi kiitos sullo!
Kauvan kaivattu sade.
Ja joutui ilta ihana,
Jo päivä himmentyi,
Ja pitkän poudan jälkehen
Nyt taivas liementyi —
Niin hiljaiseksi heltyi maa
Kuin aikois uinahtaa…
Ja kohta alkoi sataa vettä,
Maa-raukalle se oli — mettä!
Kas! — Ilman henki vilvastui,
Ja nurmen nukka raitistui!
Ja lehto urvut auki loi,
Ja kukkasissa helmet soi!
Niin terveheltä tuoksui sää:
Ihana hengittää!
Ma istuin avo-ikkunassa
Ja katsoin lietoon hämärään —
Ma kuulin veden solinata…
Ja ihastuin sen hyminään!
Ja koivun tuoksu täytti maan,
Ja yhä satoi, satoi vaan…
(Kevätkesällä 1896).