HRA KENONEN, HÄNEN ELÄMÄNSÄ JA MIELIPITEENSÄ

Kirj.

Tiitus

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1917.

HRA KENOSEN MATKA KONSTANTINOPOLIIN

Hra Kenonen lähtee aivan odottamatta pitkälle matkalle, jolta hän kuitenkin yhtä odottamatta palaa takaisin

Oli lämmin alkukesän iltapäivä, mutta hra Kenosen asunnossa Fredrikinkadun varrella maamme pääkaupungissa vallitsi kuitenkin olosuhteisiin katsoen verraten tyydyttävä ilmasto, sillä toisella puolen katua oleva kasarmimainen viisikerroksinen kivimuuri loi varjonsa juuri hra Kenosen ikkunoihin, ehkäisten auringonsäteiltä pääsyn m.m. siihen rauhoitetuksi julistettuun pyhättöön, jonka avoimesta ikkunasta sikarinsavukiekurat hiljalleen ja hätäilemättä purjehtivat pois kunnioitettavan aiheuttajansa, hra Kenosen lähimmästä ympäristöstä, ja jossa mainittu kunnioitettava henkilö, hra Aukusti Bartholomeus Kenonen, leposohvallaan sulatteli yhtä maukasta kuin voimakastakin päivällistään.

Oli, niinkuin sanottu, lämmin iltapäivä, josta syystä hra Kenonen loikoilikin leposohvallaan paitahihasillaan ja sukkasillaan. Hän oli nukahtanut puolen tuntia sekä herännyt erinomaisesti virkistyneenä niin hengen kuin ruumiinkin puolesta, ja nyt hän, ei enää aivan selällään, mutta ei ihan kyljelläänkään maaten tutki suurella mielenkiinnolla laajahkoa, onnistuneilla valokuvilla kaunistettua matkakertomusta Etelä-Euroopasta, hymähdellen silloin tällöin puoliääneen itsekseen ja vaipuen lopuksi haaveiluihin, jollaiset eivät usein hänen käytännöllistä, todellisuuden varmalla ja vankkumattomalla pohjalla pysyvää ajatustaan askarruttaneet.

Miten hra Kenosen ajatus tällä kertaa liittyi ajatukseen, mielikuva mielikuvaan, sitä voisi tuskin hra Kenonen itsekään tarkemmin selittää, ja vielä vähemmän sitä, miten nämä ensin irrallisina haihattelevat haaveet, mielikuvat ja ajatukset äkisti kokoontuivat yhdeksi ryhmäksi, sulautuivat toisiinsa, jähmettyivät kiinteäksi kokonaisuudeksi ja kiteytyivät varsin merkilliseksi päätökseksi nopeudella, jonka täysin uskoo ja käsittää vain se, joka henkilökohtaisesti tuntee tämän suuripiirteisen miehen ja hänen erinomaisen päättäväisyytensä elämän ratkaisevissa käännekohdissa.

Hra Kenosen sisässä, hänen toimeliaassa henkisessä työpajassaan tällä hetkellä tapahtuva elementtien purkauksen kaltainen mullistus kuvastui hänen kunnioitusta herättävässä ruumiillisessa olemuksessaan siten, että hänen hengityksensä melkein salpautui, hänen päälaelta harvennut tukkansa alkoi kohota kiihdyttäväksi töyhdöksi, hänen suuri, vankka ja luonteenlujuutta todistava leukansa loksahti alaspäin, hänen tukeva vatsansa pysähtyi rauhallisessa, säännöllisessä liikkeessään ylös ja alas, hänen pitkät ja tuuheat, vähän riippuvat viiksensä värähtelivät ja hänen kieltämättä jossain määrin ulkonevat silmänsä, jotka sydämetön ivakuvien piirustaja mahdollisesti saattaisi, tapansa mukaan liioitellen, kuvata jämeiksi mulkosilmiksi, pysähtyivät tuijottamaan vastapäisellä seinällä riippuvaan kauppaneuvos Sampion suurennettuun valokuvaan, jonka kauppaneuvos itse, liikkeensä täyttäessä 35 vuotta, oli kunnioituksella ja kiitollisuudella lahjoittanut arvossapidetylle liiketuttavalleen ja henkilökohtaiselle ystävälleen A.B. Kenoselle.