Koska hra Kenonen piti hellassa vireillä tulta, joka olisi tuottanut kunniaa rautavalimon sulatusuunin hoitajalle, niin ei viipynytkään kauan, ennenkuin kattila alkoi kiehua. Mutta samalla pani hän merkille, että vaikka kattilassa olikin vettä eikä maitoa, osoitti keitos kuitenkin pohjaanpalamisen oireita. Hra Kenonen tarttui vihaisesti hierimeen ja alkoi hämmentää, sytytettyään sikarin.
Samassa alkoi uusi ilmiö herättää hänessä huolestumista. Hän oli pannut kattilan puolilleen vettä ja ryynejä, mutta keitto alkoi nyt lisääntyä itsestään omituisella ja hämmästyttävällä tavalla. Se oli kuin sadun sammakko, joka tahtoi pullistaa itsensä härän kokoiseksi. Sen pinta kohosi yhä korkeammalle ja korkeammalle, ja mikäli kattilan sisällys pullistui, sikäli pullistuivat myöskin hra Kenosen silmät.
— Ryynit paisuvat! huusi hra Kenonen, joka ei ollut tullut ajatelleeksi sellaista mahdollisuutta, ja alkoi kiireesti ammentaa kattilan sisällystä ensimmäisiin astioihin, mitkä käsiinsä sai.
Ammennettuaan kymmenkunta kauhallista arveli hän sen riittävän ja jatkoi rauhoittuneena hämmentämistään, hämmentäen joukkoon myöskin peukalonpään kokoisen pötkyn tupakantuhkaa, joka hänen sikaristaan siinä kiireessä putosi pataan.
— Lisänä rikka rokassa, lohdutti hra Kenonen itseään ja arveli, ettei noin pieni määrä tuhkaa voi olla vahingoksi niin suuressa puuromäärässä.
Sitä lajia tavaraa tuli kuitenkin piakkoin kattilaan enemmänkin.
Hra Kenonen huomasi nimittäin, että tuli kattilan alla oli sammunut.
Polttopuut olivat näet kuivia risuja, joita herrasväki Kenonen, jolle oli luvattu vapaat polttopuut, sai kerätä talon takana olevasta metsästä. Ne olivat hyviä palamaan, melkein liiankin hyviä, sillä ne paloivat valitettavan nopeasti loppuun, niin että rva Kenosen keittäessä piti palvelustytön koko ajan tunkea lisää polttoainetta pesään. Kun ei hra Kenosella ollut tällaista vakinaista lämmittäjää, ja hän oli liian ylpeä turvautuakseen poikiensa apuun tässä kunniakysymyksessä, niin tapahtui hänen keittopuuhissaan tuon tuostakin keskeytys.
Onneksi oli hän arvannut varata tätä polttoainetta viereensä melkein itsensä korkuisen pinon, ja hän tunki hellan täyteen uusia risuja ja polvistui sitten puhaltelemaan, saadakseen tulen nopeammin syttymään ja päästäkseen jälleen hoitamaan kattilaa.
Hra Kenosen keuhkot ja posket toimivat kuin pajan palkeet, ja hänen silmilleen tuprahti nokea ja tuhkaa, josta melkoinen osa leijaili riisiryynikattilaan. Hra Kenonen kirosi, mutta samassa, ehkäpä juuri sanan voimasta, syttyikin tuli palamaan.