Hra Kenosen kertomus ryöväreistä, jotka olivat hyökänneet hänen kimppuunsa — viisi miestä, joista kahdella musta parta, oli hra Kenonen, joka lopuksi itsekin alkoi uskoa siihen, kertonut — painettiin aikoinaan uutisena maan kaikkiin lehtiin, ja uutisen otsakkeena oli:
" Petoja ihmishaamussa ".
HRA KENONEN JA SOTA
Hra Kenosen mielipiteistä huolimatta syttyy sota, ja hra Kenonen huomaa isänmaansa olevan vaarassa
Sodan syttyminen kävi hra Kenosen ennustuksista huolimatta hetki hetkeltä yhä varmemmaksi, ja hra Kenonen sanoi silloin tapahtumien kehittyvän juuri siihen suuntaan kuin hän oli aavistanutkin ja Euroopan kansojen olevan tulivuoren partaalla.
Hän alkoi nyt puhua ampuma-aseista ja tuomitsi nykyiset pienireikäiset kiväärit kokonaan kelvottomiksi, sekä sanoi, että ne jykevät, isokuulaiset Berdaanin kiväärit, joilla hän reservikomppaniassa sotapalvelustaan suorittaessaan paukutteli — ollen silloin, oman ilmoituksensa mukaan, komppanian paras ampuja — olivat paljon varmempia ja tappoivat ehdottomasti, jos vain luoti kohti kävi. Hra Kenonen lausui toivovansa, että hänellä nyt olisi sellainen kivääri, sillä silloin voisi hän ehkäistä vihollisen nousun Luonnonmaahan sekä puolustaa kunnialla kotiliettään, ja sanoi pojilleen, ettei heidän tarvitse pelätä ensinkään, vaan kokoontua vain hänen ympärilleen, niin tietää hän kyllä keinot heidän suojelemisekseen. Samalla hän neuvoi poikiaan heittäytymään heti maahan, kun näkevät tykinlaukauksen välähtävän vihollisen sotalaivalta, koska välähdyksen ja pommin saapumisen välillä kuluu aina muutamia sekunteja. Mutta jos he heittäytyvät maahan vasta silloin, kun kuulevat laukauksen pamahtavan, niin on se myöhäistä, koska ääni kulkee hitaammin kuin tykinkuula, ja he menettävät tyhmät päänsä.
Senjälkeen ryhtyi hra Kenonen toimeenpanemaan pojilleen järkiperäisiä maahanheittäytymisharjoituksia, mutta kesken kaiken kilisi puhelin, ja hra Kenoselle huudettiin talon puolelta, että hänelle on puhelu Turusta.
Hra Kenonen palasi puhelimesta kalman kalpeana, ja kun rva Kenonen säikähtyneenä kysyi, mitä oli tapahtunut, niin huohotti hra Kenonen, että piru on irti, ja juoksi pihalle ilmoittamaan pojille, että sota on julistettu. Hra Kenonen huusi, että isänmaa on vaarassa, ja että jokaisen on pelastettava itsensä miten parhaiten taitaa. Sitten ryhtyi hän suurella kiireellä pakkaamaan tavaroitaan ja sanoi rva Kenoselle, että heidän on nyt kiiruhdettava Helsinkiin linnoituksen tykkien suojaan. Hän sanoi, että vitkasteleminen voi tuottaa kaikille turmion, ja lähetti Heikin rantaan tähystelemään, näkyisikö vihollisen sotalaivoja olevan tulossa Airistolta päin. Viholliset ovat salakavalalla tavalla yllättäneet rauhallisen ja jumalaapelkääväisen kansan, joka on hiljaisuudessa asunut majoissaan eikä ole kenellekään mitään pahaa tehnyt, mutta hra Kenonen toivoi, että Kaitselmus rankaisisi vihollisia tämän kansainvälisen oikeuden törkeän loukkauksen johdosta.
Senjälkeen ryhtyi hra Kenonen sadattelemaan matkatavarain paljoutta ja sanoi, etteivät ne olisi mahtuneet edes ukko Noan arkkiin, vaikka kaikki kamelit ja norsut ja virtahevot olisi ajettu sieltä ulos. Ja kun rva Kenonen huomautti, että itsehän hän oli aina määrännyt, mitä kaikkea maalle oli mukaan otettava, niin sanoi hra Kenonen hyvin ymmärtävänsä, että kaikki tahdottiin panna hänen syykseen, ja kysyi, oliko hän myöskin käskenyt raahata tuon kirotun, kukkivan verenpisaran saviruukkuineen Helsingistä asti, ikäänkuin ei Kaikkivaltias kasvattaisi Luonnonmaan kedoilla paljon ihanampia kukkia ihmisten iloksi. Vihastuneena heitti hän sitten kukan ulos ikkunasta sanoen, että jos viholliset saavat, heidät kiinni, niin nähdään pian toisenlaisia verenpisaroita. Rva Kenonen läiskäytti silloin kätensä yhteen ja huusi:
— Aukusti Kenonen, mitä sinä teet! Sehän oli talonväen kukka!