* * * * *
Kello neljän aikaan samana aamuna heräsi läheisyydessä olevan torpan väki avunhuutoihin, jotka kuuluivat rannalta päin. Luullen jonkun haaksirikkoutuneen kaupunkilaisen huvipurjehtijan taistelevan vedessä hengenhädässä lähti torpan ukko juoksemaan alusvaatteissaan rannalle.
Suuresti hän hämmästyi, nähdessään edessään hra Kenosen, joka puuhun sidottuna huusi: apua, apua…!
Itkikö hra Kenonen?
Torpan ukko on jälkeenpäin kertonut, että hra Kenonen itki. Hra Kenonen itse on taas nimenomaan väittänyt, ettei hän suinkaan itkenyt. Torpan ukko on siis valehtelija.
Hra Kenonen kertoi ukolle, että ryövärit olivat hyökänneet hänen kimppuunsa, ryöstäneet hänet putipuhtaaksi ja köyttäneet hänet uistimensiimoilla puuhun kiinni, painaen petomaisella julmuudella suurimman uistimen koukut hänen takapuoleensa, niin ettei hän voinut hievahtaakaan. Ja hra Kenonen rukoili ukkoa lain ja kristillisen rakkauden nimessä viivyttelemättä juoksemaan takaisin torppaansa ja tuomaan hyvät sakset, mutta nopeasti, Herran nimessä nopeasti…
Ukko lähti juoksemaan, ja viiden minuutin kuluttua palasi hän takaisin, kädessään suuret keritsimet, joilla hän leikkasi siimat palasiksi.
— Hyvin ne julmettuneet roistot ovat osanneetkin herran sitoa, sanoi ukko.
Vihdoinkin oli hra Kenonen vapaa siimoista, mutta ei valaskalauistimestaan, sillä siihen tarvittiin kirurgin apua. Lähin moottorivenhe pantiin käyntiin, ja hra Kenonen vietiin sillä, maaten vatsallaan moottorivenheen pohjalla, Turkuun lääninsairaalaan.
Lääkärin oli viillettävä kolme haavaa, ennenkuin uistin saatiin irroitetuksi. Nämä leikkaukset olivat tosin vaarattomia, mutta hra Kenosen omasta pyynnöstä nukutettiin hänet kuitenkin.