Parin päivän kuluttua kuuli hra Kenonen eräältä asiantuntijalta, että voipula olikin jo lopussa. Koko Helsinki oli itse asiassa täynnä voita, ja uutta tuli niin paljon kuin veturit jaksoivat vetää.
Hra Kenonen vaipui syviin mietteisiin ja meni sitten Valioon kysymään, ostettaisiinko sinne häneltä kaksi astiaa hyvää voita.
Valiossa vastattiin, että heillä on voita enemmän kuin tarpeeksi. Sitten kysyttiin hra Kenoselta, miten hänelle oli sattunut karttumaan niin paljon voita.
Hra Kenonen pureskeli sikarinpätkäänsä, punastui vähän ja kertoi kautta rantain poikainsa viimeiset liiketoimet.
Hra Kenosta pyydettiin hyväntahtoisesti painamaan lakki päähänsä ja astumaan ulos ovesta, minkä hän ääneti tekikin.
Hra Kenonen kuljeskeli sitten pitkin kaupunkia ja kysyi jokaiselta vastaantulevalta vähänkin tuttavannäköiseltä henkilöltä, eikö tämä ostaisi voita hinnan alennuksella.
HRA KENONEN KEINOTTELEMASSA
Hra Kenonen keinottelee vaihtelevalla menestyksellä ja huomaa ilokseen, etteivät omenat ole pudonneet kauas puusta
Joka tapauksessa oli hra Kenosen huomio nyt tullut kiintyneeksi voikaupan alalle, ja pian alkoikin uusi voipula, entistä paljon vakavampi ja pitkäikäisempi! Hra Kenonen lähti silloin pitkille matkoille maaseudulle, matkusteli useamman kuukauden ja osti yhteensä 12,000 kiloa voita. Mihin se voi on joutunut, sitä ei tiedä kukaan muu kuin hra Kenonen itse, ja hän ei ole sitä sanonut.
Olipa sen asian laita miten tahansa. Meidän velvollisuutemme on vain todeta, että hra Kenonen ilmestyi lopuksi jälleen kotilietensä ääreen Helsingin kaupunkiin ja pisti ensi työkseen lompakkonsa kassakaappiin, jolloin rva Kenonen huomasi lompakon olevan niin täynnä, että ompelukset olivat ratkenneet kahdesta kohden.