— Saitko voita? kysyi rva Kenonen.
Hra Kenonen kohotti ylevästi kulmakarvojaan, loi puolisoonsa paljonpuhuvan katseen ja vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi:
— Kaksitoistatuhatta kiloa!
Rva Kenonen vaipui istumaan lähimpään tuoliin ilonkyyneleet silmissä ja painoi vasemman kätensä sydämelleen, ettei hänen sydämensä riemusta pakahtuisi, ja sanoi perheen olleen kaksi viikkoa voitta ja poikien mielentilan olevan sen johdosta arveluttavan sekä palvelustytön muuttaneen pois, ja pyysi hra Kenosta heti noutamaan asemalta yhden drittelin kotitarpeiksi.
Silloin hra Kenonen, jolla ei ollut asemalla yhtään dritteliä, koska hän ei ollut ehtinyt eikä suoraan sanoen muistanutkaan varata kotitarpeiksi yhtään grammaa voita, hyökkäsi epätoivoissaan Valion myymälään, saadakseen edes neljänneskilon, mutta Valion herrat hymyilivät kalpeina ja laihtuneina aavemaista hymyä ja sanoivat, etteivät he ole itsekään nähneet voita muuta kuin unissaan, ja silloinkin enintään parinkymmenen pennin edestä.
Viiden minuutin kuluttua nähtiin hra Kenonen silmät narrillaan kävelevän pitkin Etelä-Esplanadikatua. Passissa oleva poliisi huomautti hänelle kiukkuisesta, ettei saa kävellä ihmisten päälle, jolloin hra Kenonen vaistomaisesti, päällystakin napit auki, siirtyi keskikadulle, ollen kävellä kumoon ensimmäisen vastaantulevan issikkahevosen.
Rattailla istui hänen hyvä tuttavansa, liikemies R—nen, joka huomattuaan hra Kenosen olevan joutumaisillaan tappeluun ajurin kanssa hyppäsi alas rattailta, puristi kauan ja lämpimästi hra Kenosen kättä ja kysyi, missä veli Kenonen on ollut, kun ei häntä ole pitkään aikaan näkynyt kaupungissa.
Siihen hra Kenonen hieman vitkastellen vastasi, että hän on vain vähän hommaillut voialalla, ja hra R—nen sanoi, että hän on menetellyt perin ajattelemattomasti kömpiessään maaseuduilla siihen aikaan, jolloin kaikki muut etevät liikemiehet ansaitsevat omaisuuksia Helsingin pörssissä.
Ja kun hra Kenonen oli puolen tuntia kuunnellut, mitä hra R—nen kertoi hänelle pörssissä saaduista satumaisista voitoista, unhotti hra Kenonen voin ja pienet, voinnälässä olevat poikaraukkansa ja kiiruhti kotiin, huutaen siellä ohimennen vaimolleen, ettei ole enää silmänräpäystäkään hukattavissa, jos mieli voittaa osakekaupoilla, tempaisi kassakaapista paksun lompakkonsa ja katosi sen tiensä.
Rva Kenonen, joka oli rva R—seltä kuullut, että rva R—nen oli voittanut pankkiosakkeillaan 220 mk., muisti, että hänellä oli 10 pankkiosaketta, ja soitti heti pankkiiriliike X:lle, ostaisivatko he 10 kappaletta mainittuja osakkeita. Pankkiiriliike osti ne heti, ja rva Kenonen laski ansainneensa 300 mk.