Eräänä päivänä, kun hra Kenonen kaikessa rauhassa valmistautui lähtemään konttoriinsa, soi ovikello, ja kun hra Kenonen äkäisesti muristen meni aukaisemaan ovea, astui sisään, hra Kenosen sanomattomaksi kauhuksi, santarmiupseeri ja viisi santarmia, joista santarmiupseeri huonolla suomenkielellä ja röyhkeällä äänellä sanoi olevansa nyt "jisanta talossa" ja toimittavansa kotitarkastuksen. Nähdessään niin suuren hämmästyksen hra Kenosen vilpittömillä kasvoilla muutti upseeri käytöksensä vähän kohteliaammaksi ja sanoi, että kaikki oli mahdollisesti vain väärinkäsitystä, joka pian ehkä selvenisi, eikä hra Kenosella ollut siinä tapauksessa mitään pelättävää. Silloin tuli hra Kenonen oitis rohkeammaksi ja ilmoitti jyrisevän vastalauseensa laitonta kotitarkastusta vastaan ja sanoi olevansa kunniallinen kansalainen, joka ei koskaan ole vehkeillyt valtakunnan turvallisuutta vastaan.
Senjälkeen astuivat kaikki sisään, ja kun kutsumattomat vieraat olivat tulleet hra Kenosen huoneeseen, veti santarmien päämies taskustaan pienen paperikäärön, josta hän otti esille linnunjalan, mihin oli kiinnitetty pieni rengas, piti sitä hra Kenosen nenän edessä ja kysyi, tunsiko hän sitä.
Hra Kenonen tuijotti mitään käsittämättä linnun koipeen, mutta Heikki Kenonen, joka oli pistänyt päänsä ovesta sisään, huusi heti:
— Woodrow Wilson!
Kuullessaan tämän suurvaltiollisen nimen kääntyivät santarmit ja julistivat Heikki Kenosen pidätetyksi tutkimuksen loppuun asti, epäluulonalaisena osallisuudesta valtiollisiin salahankkeisiin. Vangittu Heikki pantiin istumaan kassakaapin ja seinän nurkkaukseen, keinutuolin taakse, ja se santarmeista, jolla oli pisimmät viikset, asettui häntä vartioimaan.
Silloin tunsi hra Kenonenkin tuon linnunjalan, jossa olevassa renkaassa oli sanat "Kenonen. Helsingfors", ja pyysi santarmeita istumaan ja alkoi kiihkeästi kysellä, mistä ja miten he olivat tämän linnunjalan käsittäneet.
Santarmiupseeri selitti, että lintu oli ammuttu Ahvenanmaalla ja joutunut epäilyttävän koipensa takia venäläisten viranomaisten haltuun, jotka otaksuivat hra Kenosen lähettävän varisten avulla salaisia tietoja vihollisille.
Hra Kenonen avasi suunsa ja alkoi nauraa, sillä hänen sydämeltään putosi raskas taakka, ja mitä enemmän hän nauroi, sitä enemmän suuttuivat hallitusvallan punanauhaiset ja hampaisiin saakka asestetut apurit, ja upseeri sanoi, että sitten kun hospodin Kjenonen on nauranut tarpeekseen, on hän ehkä hyvä ja selittää asian minkä ohella upseeri varoitti häntä raskaiden seurausten uhalla pysymään totuudessa ja olemaan salaamatta mitään.
Siihen oli hra Kenonen sangen valmis, ja hän alkoi tehdä selkoa Woodrow Wilsonin entisyydestä ja omista luonnontieteellisistä tutkimuksistaan perusteellisuudella, joka sai santarmit epätoivon partaalle. Kun hän oli päässyt vasta noin puoliväliin kertomuksessaan, yritti upseeri keskeyttää hänet ja vakuuttaa, että asia oli nyt selvä, mutta hra Kenonen sanoi, että hänellä syytettynä oli oikeus pitää puolustuspuheensa loppuun asti. Eikä santarmien auttanutkaan muu kuin kuunnella, ja heidän sihteerinsä oli merkitsevinään hra Kenosen kertomuksen protokollaan.
Sitten esitettiin hra Kenoselle allekirjoitettavaksi paperi, jossa upseeri ilmoitti mainittavan, että hra Kenosen luona oli pidetty kotitarkastus ja ettei mitään epäilyttävää ollut ilmennyt.