Oli hiljainen kuutamoyö.
Kuun valo muodosti huoneeseen epämääräisiä varjoja, ja Kallen kertomus äänettömistä aaveista, jotka keskiyön aikana lähtevät liikkeelle ja hiipivät hiljaisiin kammioihin, muistui uudelleen hra Kenosen mieleen. Häntä puistatti, ja hän lausui itsekseen toivomuksen, että rva Kenonen pysyisi enemmän kotosalla, koska hän oli perheen äiti. Sitten koetti hän kääntää ajatuksensa muihin asioihin ja palauttaa mieleensä esitelmätilaisuuden Ylioppilastalolla, jossa hän oli niin pontevasti nolannut esitelmänpitäjän, mutta silloin muistui hänen mieleensä yksi ja toinen esitelmöitsijän lause ihmissielun vähän tunnetuista alatajuntailmiöistä ja niiden suhteesta henkimaailman salaperäisiin voimiin, ja hra Kenosesta tuntui, kuin olisi joku näkymätön olento tissutellut ja tassutellut hänen huoneessaan ja seisattunut hänen vuoteensa viereen.
— Se on vain mielikuvitusta, sanoi hra Kenonen ääneen, rohkaistakseen itseään. — Minun hermoni ovat epäkunnossa…
Tuskin oli hän saanut sen sanotuksi, kun kattolampusta riippuva paperinen koristekukka alkoi häälyä ja tanssia mitä haavemaisimmalla tavalla. Se ei ainakaan ollut enää mitään mielikuvitusta. Kuun kalpeassa valossa näki hra Kenonen sen aivan selvästi.
Hra Kenonen tunsi, miten tukka hänen päässään nousi pystyyn. Hän syöksähti vuoteeltaan, juoksi poikien huoneeseen, sanoi olevansa sairas ja tarvitsevansa ahtaamman vuoteen, ettei veri pääsisi kiertämään liian nopeasti, ajoi Kallen sängystään hra Kenosen sänkyyn ja meni itse Kallen sänkyyn, veti peitteen korviinsa ja nukkui, kuulematta hillittyä tirskunaa ja supatusta toisista sängyistä.
Seuraavana aamuna tutki hra Kenonen tarkoin viime yönä tanssinutta kukkaa, sillä aamulla juolahti hänen mieleensä ajatus, että kukasta mahdollisesti lähtisi hieno, musta lanka, joka kattoa myöten ja oven raosta johtaisi poikien huoneeseen. Mitään sellaista ei hän kuitenkaan löytänyt, ja hra Kenonen kertoi sitten tuttavilleen ainakin tuhat kertaa siitä yöstä, jolloin hän omin silmin näki kummittelevan. Hra Kenonen sanoo nyt aina, että taivaan ja maan välillä tapahtuu paljon selittämättömiä asioita, ja hän liittyi sittemmin jäseneksi spiritistiseen yhdistykseen ja toimeenpani joskus kotonaan suljetussa ja luotettavassa piirissä istuntoja, joissa henget liikuttelivat kirjaimia täyteen kirjoitetulla pyöreällä kukkapöydällä teevatia, jonka päällä istuntoon osaaottavat pitivät sormiaan, ja vastasivat täten kernaasti, vaikkakaan ei aina juuri viisaasti kaikenlaisiin kysymyksiin, joita heidän vastattavakseen esitettiin.
Täpärällä kuitenkin piti, ettei Kalle Kenonen sillä kertaa joutunut kiipeliin, sillä hra Kenonen heräsi tuskin kymmenen minuuttia myöhemmin kuin Kalle oli saanut rihman irroitetuksi hra Kenosen makuukamarin kattolampussa olleesta paperikukasta.
HRA KENONEN HAUTAJAISISSA
Hra Kenonen lähtee hautaamaan suutaria, mutta hautaakin todellisen valtioneuvoksen
Oli kuollut eräs suutari, ja hra Kenosen pöydälle oli postissa saapunut surureunainen kirje, jossa mainitun suutarin kuolemasta ilmoitettiin.