Tunnin kuluttua seisoi hra Kenonen mustassa juhlapuvussa salissa pianon ääressä, edessään perheensä, jonka hän oli käskenyt myöskin juhlapuvuissa saapumaan saliin, ja kun kaikki olivat paikoillaan kysyi hra Kenonen, missä palvelijatar Miina Karhunen oli. Rva Kenonen kiiruhti hakemaan keittiöstä Miinan, jonka polvet alkoivat vapista, hänen tultuaan saliin, niin että hänen täytyi pidellä kiinni ovenpielessä olevasta tuolista.
Hra Kenonen, joka kalpeana, mutta järkähtämättömänä oli odottanut juhlayleisön järjestäytymistä paikoilleen, avasi nyt kädessään olevan runokirjan ja lausui mahtavalla, järkyttävällä voimalla runon Ilkasta, joka tuli hirtetyksi.
Ja kun hra Kenonen oli silmät leimuten, tukka pystyssä, kirja oikeassa kädessä ylös kohotettuna ja vasen käsi nyrkkiin puserrettuna jyrisevällä äänellä huutanut loppusäkeet:
"Kauniimpi orjan elämää On kuolo _hirsi_puussa!"
niin puhkesi rva Kenonen itkuun ja hra Kenonenkin pyyhkäisi silmäkulmaansa, ja Leena Kenonen säikähti ja alkoi parkua, jolloin Miina, hra Kenosen tehtyä ylevän, poistavan viittauksen, kiiruhti viemään lapsen ulos salista.
Mutta hra Kenonen rykäisi ja piti aivan odottamatta mitä pontevimman ja loistavimman puheen, jossa hän sanoi kukistaneensa sortovallan ja olevansa valmis vuodattamaan viimeisenkin veripisaransa vapauden ja isänmaan puolesta, ja viittasi Ilkkaan, joka myöskin tuli hirtetyksi perustuslaillisuutensa ja vapaamielisyytensä takia. Hra Kenonen heristi nyrkkiään, huudahti: "näin Suomen karhu elämöi, heristi nyrkkiään ja löi!" ja sanoi, että isänmaalla on onneksi vieläkin sellaisia miehiä, ainakin yksi, joka on valmis ennemmin hirtettäväksi kuin alistumaan enää sortovallan alaiseksi, ja kohottaen kätensä kohti kattokruunua, niin että siitä killuvat lasihelyt kimaltelevana sateena lankesivat hänen niskaansa ja päälaelleen, vannoi hra Kenonen hirvittävän valan, että niinkauan kuin tämä käsi kykenee liikahtamaan, ei sortovalta ole notkistava hiuskarvaakaan rva Kenosen ja Kenosen poikien päästä.
Silloin ratkesi rva Kenonen jälleen hillittömään itkuun ja lankesi miehensä kaulaan, sanoen häntä sankariksi, ja hra Kenonen punastui ylpeydestä ja mielenliikutuksesta, ja Kenosen pojat olivat nolon näköisiä ja häpesivät kovasti vanhempiensa hentomielistä käytöstä, johon he eivät huomanneet olevan mitään pakoittavaa tai edes järjellistä syytä, ja potkivat ja tuuppivat toisiaan. Mutta hra Kenonen huomasi sen ja sanoi heille ankarasti, että jos he väärinkäyttävät vapauttaan, niin ottaa hän sen heiltä pois pikemmin kuin he aavistavatkaan, sillä tällä hetkellä tarvitaan ennenkaikkea yksimielisyyttä, uhrautuvaisuutta ja sankarillista mieltä, mutta sen täytyy olla yhdistettynä kylmään päähän ja teräksiseen tahtoon.
Ja hra Kenonen tuli uudelleen innostuneeksi ja liikutetuksi omista sanoistaan ja pyysi arvoisia läsnäolijoita yhtymään yksimielisesti laulamaan paisuvista rinnoista tuon uljaan: "Kuullos pyhä vala", ja hra Kenonen avasi suunsa ja veti syvään henkeä ja sanoi:
— Hyi hitto kun täällä haisee käry! Kuka juuttaan lorvi se taas on jättänyt keittiön oven auki? Täällä on aina niinkuin selluloosatehtaassa!
Mutta vallankumous kehittyi huimaavaa vauhtia muuallakin kuin Kenosen perheessä, ja kuultuaan mitä kaduilla tapahtui, sanoi hra Kenonen, että tämä on suurenmoisin hetki hänen seikkailurikkaassa elämässään, ja että kaikki oli käynyt juuri niinkuin hän oli laskenut. Hän vannotti rva Kenosta muistamaan, että hän, hra Kenonen, oli useita kertoja ennustanut vanhan rikoksellisen ja mielettömän hallitusjärjestelmän lopuksi johtavan tähän romahdukseen, ja lähetti Miinan ostamaan punaista vaatetta sekä käski hänen samalla haukkua kauppiasta niistä tunkkaantuneista ryyneistä, joita hän oli viime viikolla Kenoselle myynyt. Hra Kenonen käski Miinan huomauttaa kauppiaalle, että akanat erotetaan nyt nisuista, että nylkyrien ja huijarien aika on nyt lopussa ja että mainitun kauppiaan jalkainsa alle tallaama kansa nostaa nyt päänsä ylpeästi pilviin ja karistaa sorron ikeen niskoiltaan.